torstai 8. marraskuuta 2018

Animesovitukset epäonnistuvat jo esituotantovaiheessa

Visual novelleja, ranobeja, mangaa ja pelejä sovittaessa animeksi epäonnistutaan narratiivisella tasolla lähes aina. Kritiikkini on kiistatta lähtöisin länsimaalaisnäkökulmasta, mutta saman kritiikin kaiku kuuluu myös Japanista. Tarvitseeko animesovitusten oikeisti olla näin huonoja?

Enemmän animea katsoneille on itsestäänselvää etteivät kaikki kausianimet ole mitään intohimoprojekteja. Kaikista suurimmissa ongelmissa tuppaavat olemaan "mainos-animet" eli alkuperäisteoksen promoamiseksi tehdyt animesarjat. Blogauksen tarkoitus on pohtia, miksei fanin, tekijän tai tuotantokomiteoiden näkökulmasta animesovitukselle ole hyväksyttävä tai edes tarpeellinen tekosyy olla vain huonompi versio alkuperäisestä. Tutustutaan myös siihen mikseivät peli/VN -sovituksissa usein nähdyt rakenteelliset ongelmat ole mitään Rossiterin-McLaughlinin -ilmiön kaltaisia väistämättömiä luonnonlakeja, vaan ihan ylitettävissä olevia hidastustöyssyjä.

Trigger Warning / Disclaimer: Yleistykset ovat pakollisia, jottei teksti rönsyilisi liikaa. Yhtä oikeaa mallia ei ole, eikä yksi malli ole absoluuttisen huono. Jos siitä tulee parempi mieli, niin voi kuvitella jokaisen virkkeen perässä olevan piste-, huuto-, tai kysymysmerkin olevan väitteen nyansseja selittävä pykälä. Yritän mahdollisimman tehokkaasti olla haukkumatta mitään lempiteostasi nimeltä, joten sisällön pitäisi pääosin wholesome, lukuturvallinen ja inklusiivinen kokemus. Itsekin rakastan joitain kehnoja animesovituksia, mutta rakastaisin niitä vielä enemmän, jos ne olisi tehty paremmin.

0. Huonot sovitukset

Huonona sovituksena pidän sellaista animea, jossa on selkeitä ongelmia mediasta toiseen siirtymisessä. Tämä voi ilmentyä esimerkiksi käsikirjoituksen, storyboardien, värien, designien ja muiden suorana kopiointina animeformaattiin, jossa ne eivät toimi yhtä hyvin kuin alkuperäisessä muodossaan. Esimerkiksi monet Visual Novel -sovitukset voivat tuntua paikoillaan junnaavilta kokoelmilta "viikon poju/tyty" jaksoja sen sijaan, että pääjuoni tai hahmosuhteet etenisivät. Sovituksen tekijöillä olisi hyvä olla selkeä näkemys siihen mitä ja miten asiat kerrotaan, kun sovitettavana on monireittinen 60-100h pitkä peli. Ongelman laajuudesta kertoo, että Higurashi no naku koro ni on niitä harvoja VN-animeita, jossa tämä ongelma on yritetty ratkaista hatunnoston arvoisella toteutuksella.

Tyypilliseksi ongelmaksi printtimediasta audiovisuaaliseen siirtymisessä muodostuu keskustelukohtausten kuvaaminen. Kirjat ja VN:t voivat helposti käyttää useiden kymmenien minuuttien edestä aikaa yhden hahmonkehitykselle tärkeänkeskustelun läpiviemiseen, mutta animen aikarajoitteet sallivat tämän vain harvoin. Yleensä audiovisuaalinen media pyrkii ratkaisemaan tämän esimerkiksi visuaalisella kuvakerronnalla. Elokuvissa käytetään elokuvauksen eli cinematografian keinoja (esim. kuvasommitelmia, kuvakulmia, ääniefektejä, kameran liikettä ja monia muita poppakonsteja) välittämään yksinkertaisia tunteita katsojan alitajuntaan. Eli tarkoitus on hyödyntää oman mediaformaatin vahvuuksia!

Se mikä toimii kirjassa, pelissä tai VN:ssä, ei välttämättä transitioidu ongelmitta animeksi. Dialogipainotteisten VN-pelien animesovitukset ovat yleensä käsikirjoitukseltaan jopa alkuperäisteosksiaan pinnallisempia. Haaremi VN:ien alkuperäisteosten on harvoin tarkoituskaan olla ehdolla Akutagawa-palkinnon saajiksi, mutta todellinen helvetti pääsee valloilleen kun animesovitus päättää vielä leikata pois 90% dialogista. On käsittämätön idea olettaa, että animesta tulee onnistunut, jos se vain yrittää olla pikakelattu klooni alkuperäisteoksesta. Jos alkuperäisteos halutaan säilyttää sellaisenaan, jaksot tulevat helposti täyteen pitkiä "puhuvat päät" -kohtauksia, jossa yritetään tiivistää 30min keskustelu kymmenesosaan originaalista.
 Hyvällä hahmoanimaatiolla voidaan tehdä staattisestakin kohtauksesta ihan kiva. Jos hahmot ilmeilevät ja liikkuvat, niin onnistutaan välttämään "puhuvat päät" efektit tehokkaasti, kuten yllä olevassa klipissä. Kivemmalla taustalla ja kuvakompositioilla olisi varmasti saatu vielä enemmän irti.
Lopputuloksena käsissämme on epäonnistunut kompromissi. Liukuhihnoilla tuotetuissa animeversiossa ei hyödytä kirjojen tai VN:ien pitkistä dialogipätkistä eikä yleensä edes audiovisuaalisen viihteen "Show, don't tell" -periaatteesta. Vähintä, mitä animesovitusten pitäisi yrittää, olisi paikata puuttuvaa dialogia esimerkiksi kuvakulmien, värien, hahmoanimaation ja kuvakerronnan avulla. Ongelmana ei välttämättä edes ole, etteivätkö vuorosanat itsessään voisi siirtyä mediasta toiseen, mutta paikoillaan seisovat hahmot ovat visuaalisesti tylsä näky, minkä katsoja voi yhtä hyvin saada mangasta tai VN:stä.

ABSTRACT: Pääasiallinen argumenttini on: useimmiten animesovituksessa käytetty alkuperäisteoksen suora kopiointi johtuu pikemmin animen tekijöiden pätemättömyydestä kuin japanilaisen työetiketin absoluuttisista ja muuttumattomista säännöistä. Toinen väitteeni on, että alkuperäisteoksesta eroava muunnelma on suoraa kopiota parempi ja siksi on teoksen omistajien etujen mukaista muokata teosta sopivammaksi animeformaattia varten.

1. Myytti puumajakulttuurista ja japanilaisten joustamattomuudesta 

Useimmille pamahtaa heti mieleen ajatus kunnioituksen ja sääntöyhteiskunnan päämajasta - Japanista, jossa on kyselemättä noudatettava mangakan tai pukuherrayhtiön kaikkia toiveita. Japanilaisen käytösetiketin ja yrityskulttuurin uskotaan olevan ainakin 1000 vuotta vanhaa ja niin joustamatonta, ettei yksikään teos edes voi toivoa muuttavansa pienintä paneelin kuvakulmaa mangasta. Tämä saattaa joskus pitää paikkansa, mutta kuten kaikki tietävät, niin Japanista löytyy myös Hayao Miyazakin kaltaisia supersankareita, jotka tekevät juuri niin kuin itse haluavat.

On väärinkäsitys ja turha karikatyyri väittää, että Japanista ei löydy joustavuutta näidenkin asioiden suhteen. Ideoiden läpivienti japanilaisyrityksessä vaatii sekä hyvää neuvottelutaitoa tuottajilta että kovaa tekemisen meininkiä ohjaajilta. Animen raamattu Shirobakokin opetti meille: useimmat alkuperäisteoksen tekijöistäkin ovat valmiita myöntämään taiteellisia vapauksia, jos saadaan riittävät vakuudet homman toimimiselle. Tuottajien ja ohjaajien tulee baari-illoissa vakuuttaa muu tuotantokomitea omien päätöstensä voimasta, aivan kuten tavallisessa japanilaisyrityksessäkin tehdään kun halutaan viedä omia ideoita läpi. Japanissa tarvitaan lähes aina yksimielisyys päätöstentekoon ja se ei synny yksistään hyvällä idealla vaan tarvitaan myös sosiaalisia vuorovaikutustaitoja.
Animesovituksen jatkokausi on peruttu, jos tekijät eivät omaa hyviä vuorovaikutustaitoja ja taloudellista älykkyyttä
Pitää paikkansa ettei moni taiteilija katso innolla teoksensa muokkautuvan suuntaan, josta sitä hädin tuskin enää tunnistaa omakseen. Teoksen kopiointi ei kuitenkaan ole ainoa mahdollinen ratkaisu eikä tekijöiden tarvitse aina olla samaa mieltä lopputuloksesta. On hyvä muistaa, ettei Stephen Kingkään tunnetusti pitänyt Stanley Kubrickin Hohto-adaptaatiosta, joka on yleisesti rakastettu klassikko. Ylipäätään mangakoiden halua ja mahdollisuuksia vaikuttaa teokseen ei pidä ylikorostaa, sillä jo muinaisista päivistä alkaen animentekijät ovat rikkoneet tämän pyhänä pidetyn "gensakushan" toiveita.

Esimerkiksi mangaka Rumiko Takahashi tunnetaan hänen kiihkeästä vihastaan ohjaajalegenda Mamoru Oshiita kohtaan. Mies meni enempiä lupia kyselemättä muokkaamaan Urusei Yatsurasta jatkuvasti mangaa miellyttävämmän ja taiteellisesti lahjakkaamman teoksen. Parivaljakon muutenkin riitainen yhteistyö kariutui lopullisesti, kun Oshii ohjasi Urusei Yatsura 2. leffan Beautiful Dreamerin, joka käytännössä oli paitsi aivan eri teos myös eräänlainen haistattelu Takahashin mangalle. Myös esimerkiksi Rose of Versaillesin piirrellyt Riyoko Ikeda on tunnettu yhteistyökyvyttömyydestään, niin länsijulkaisujen kuin animesovitustenkin suhteen. Auteur-ohjaaja Osamu Dezaki loihti Rose of Versaillesin mangasta visuaalisesti erilaisen ja upean kokemuksen hyödyntäen värejä, kontrastia ja sommitelmia. Siis oman näkemyksensä pystyy viemään läpi, vaikka toisen osapuolen kanssa työskentely olisikin vaikeaa.
On totta, että Japanissa alkuperäisteoksen tekijällä on useimmiten länsimaalaisia kolleegoitaan suurempi oikeus vaikuttaa teokseen ja sen sovituksiin. Tätä mangakoiden, ranobekoiden, kustannuslaitosten ja pelifirmojen halua puuttua asioihin on kuitenkin ylikorostettu jo historiallisiin mittasuhteisiin. Japanilainen yrityspolitiikka perustuu hyvien sosiaalisten suhteiden ylläpitoon. Jo ammoisista ajoista alkaen elokuva-alalla ohjaajat taistelivat itselleen oikeudet taiteelliseen luovuuteen sovituksia väsätessä. Esimerkiksi Japanin elokuvateollisuudessa Takeshi Kitanon, Akira Kurosawan ja Shohei Imamuran kaltaiset mestariohjaajat onnistuivat selittämään kirjailijoille, ettei paras tapa translitteroida kirjaa elokuvaksi ole 'sanasta sanaan' -menetelmä. Hyvä tulkinta vaatii tekijöitä huomioimaan, miten pystyy optimaalisesti tuoda esiin kunkin mediamuodon parhaat puolet. Stanley Kubric sanoi aikoinaan Kellopeli Appelssiinia suunnitellessaan, ettei halua tehdä vain "laimennettua ja leikattua versiota kirjasta".

Kuten aiemmin sanoin, japanilaisessa yhteiskunnassa yritysasiat joudutaan ratkaisemaan hyvillä neuvottelutaidoilla. Tuottajien on tarkoituskin luoda läheiset välit julkaisuyhtiöihin, jotta he kuuntelisivat myös animentekijöiden toiveita. Jos ollaan kavereita, niin voidaan helpommin selittää omia näkökulmia ilman, että toinen osapuoli ampuu niitä alas jatkuvasti. On molempien neuvottelijoiden intresseissä, että anime tuottaa rahaa eli että sovituksesta saada mahdollisimman hyvin tehty mainos alkuperäisteokselle. On absurdia olettaa, etteivät animetuottajat ja -käsikirjoittajat saisi neuvoteltua itselleen näitä samoja vapauksia, koska edellä mainittujen sooloilujen ohella esimerkkejä löytyy runsaasti.
Tältä näyttää titaanien manga suurimman osan ajasta. Alla olevasta hyperlinkistä löytyy vertailuksi parhaita pätkiä animesta.
 Toisin sanoen gensakusha-sama-dono-pyonien joustamattomuuden tai oikkujen pelkääminen ei ole koko totuus Japanista ja sen taiteilijoista. Päinvastaista näkökulmaa edustaa Shingeki no Kyojinin mangaka Hajime Isayama, joka haastatteluissa ja twitterissään on maininnut olevansa vain iloinen, kun hänen juonellisesti sekavaa ja toisinaan visuaalisesti haparoivaa mangaansa on paranneltu animessa. Mies ei ainoastaan hyväksy muutoksia vaan jopa toivoo niitä. 

You're Under Arrestin eli tuttavallisemmin poliisirouvien manga-, peli- ja animeversio eivät seuraa toisiaan juuri lainkaan, mikä tarjoaa faneille aina uutta koettavaa. Miten on mahdollista, että poliisirouvien tapauksessa oli mahdollista käsikirjoittaa 4+50+50+13 jaksoa timanttista materiaalia, vaikka suurin osa aineistosta oli anime originaalia!?

2. KyoAni - huonoista VN:istä hyviin ranobesovituksiin

 On vain kohtuullista kysyä, millaisia hyvät animesovitukset voisivat olla. Tietenkään ei ole vain yhtä ainoaa ratkaisukaavaa (en sitä väitäkään rakas Valtteri), mutta on jo olemassa olevia onnistuneita kokeiluja ja esimerkkejä, joista voi ottaa mallia

Kaikista parhaiten animessa vapauksia ottavat yleensä 4-koma eli neliruutumangaan perustuvat animeversiot. K-On!, Lucky Star, Mikakunin de Shinkoukei sekä moni muu alkuperäisteos on vain hädintuskin tunnistettavissa sovituksesta. Näiden teosten taakse laitettuun taiteelliseen luovuuteen suhtaudutaan itsestäänselvyytenä, "koska eihän nyt 4-koma mangaa voi sovittaa animeksi sellaisenaan". Aivan, ja nyt tämä ajatusmalli pitäisi siirtää kaikkiin muihinkin sovitettaviin medioihin. Yleensä mangasovitukset on animessa onnistuttu toteuttamaan paljon pelejä paremmin, pitkälti johtuen medioiden yhteisestä historiasta ja formaattien samankaltaisuudesta. 

On lähes valitettavaa, miten Kyoto Animation nousee nykyisin lähes jokaisessa "hyvin tehty anime" keskustelussa esiin tiennäyttäjänä muulle teollisuudelle. Niin myös tässä. Edellä mainitut K-On! ja Lucky Star ovat esimerkiksi KyoAnin kädenjälkeä, minkä lisäksi vaikkapa Clannad After Story, Kobayashi-san chi no Maid Dragon ja Hyouka edustavat studion onnistunutta sovitustuotantoa.
Eikä edes KyoAni onnistu aina sovituksissaan. Koe no Katachi -elokuva osoitti, ettei kovasta yrityksestä huolimatta voi aina onnistua. Tosin tämä hieman epäonnistunutkin sovitus yritti tyypillistä fiksummin tiivistää liian pitkän mangan elokuvan lyhyeen aikarajaan. Tutun ja turvallisen "pikakelataan koko tarina" -metodin sijaan elokuva yritti muokata kohtausten kronologista järjestystä ja luoda uudenlaisen kokonaisuuden. Elokuva ei ollut missään nimessä huono, muttei aivan saavuttanut hakemaansa lopputulosta. Silti on helppo nähdä, miten tyypillinen animesovitus olisi sössinyt tämän abysmaalisesti.

KyoAni ja sen Key-sovitukset olivat animeharrastukseni alkumetreillä ne kaikista pelottavimmat teokset. Teokset kuten Kanon, Clannad ja Air tuntuivat jo aikanaan kertakaikkisen pitkäveteisiltä, mihin syynä saattoi olla nuori ikäni tai sitten puhtaasti se sama ongelma kuin muuallakin eli VN-animen huono sovittaminen. Yleisesti hyvinä pidettyjen VN-animeiden etsiminen tuntuu niin vaikealta touhulta, että on tilastollisesti turvallista olettaa jo ennakkoon kaikkien olevan joko pinnallisia tai rakenteellisesti ongelmallisia. Silloinkin kun ne ovat hyviä, se johtuu useammin pelin tarjoamasta settingistä ja käsikirjoituksesta kuin animen omista vahvuuksista.

En siis ole katsonut KyoAnin alkuvuosien VN-animeista kovinkaan montaa, mutta aikanaan esimerkiksi Clannadin ykköskausi tuntui lähes perinteisen kömpelöltä VN-sovitukselta. Vaikka kohtauksesta toiseen ei aina siirrytäkkään VN:mäisen tökerösti, niin sarja koostuu turhauttavista leikkaa & liimaa -metodilla hankituista paloista jok'ikisen tytön omaa juonireittiä. Näin toteutetuissa VN animeissa on turha edes toivoa juonellista koheesiota. Vuosia myöhemmin katsomassani After Storyn animessa juonenkuljetus ja tarinan syvällisyys tuntuivat jo aivan liian sulavilta pelianimeksi. Oli ihan varmistettava, ettei kyseessä ollut mikään originaalikäsikirjoitus. Visuaalisesti hieno Clannad ja esimerkiksi Grisaia no Kajitsu onnistuvat molemmat välttämään paikallaan junnaamisen, vaikka kumpikin (lähdeteokselle uskollisesti) yrittää samanaikaisesti läpikäydä useiden tyttöjen juonireittejä.
 Grisaia tuntuu seuraavan uskollisesti VN:ää sekä käsikirjoituksessa että storyboardissa. Animesovitukseen on kuitenkin lisätty kiva määrä hahmoanimaatiota ja luovuutta. Kohtauksista välillä oikein näkee VN-ruudun mielessään.
VN-sovitukset ovat onneksi siirtyneet KyoAnilla historiaan, sillä studio on erityisesti 2010-luvulla alkanut "kilpailuttamaan" teoksia uusia animeitaan varten. Kilpailujen kautta hankitaan KyoAnille suorat oikeudet muokata alkuperäiskässäriä ilman ulkoisten tuotantoyhtiöiden kanssa neuvottelua. Violet Evergarden, Chuunibyou, Free ja Kyoukai no Kanata edustavat esimerkiksi tätä kategoriaa. Oli sarjoista mitä mieltä tahansa, niin kyllä jokainen tuntuu rakenteellisesti freesimmältä kuin yksikään uusi kausittainen VN-anime, jotka tuppaavat olemaan niitä suoraviivaisia tiivistelmä dia-showeja 60-tuntisista peleistä.

3. Ongelmana on osaajien puute

Ei ole mikään valtiosalaisuus, että animea tuottavat hikky-nörtit haluavat pääasiassa piirtää piirrettyjä söpöistä pojuista/tytöistä. Hikkyily saattaa olla hyväksyttävää animaattorin ja taustataiteilijan osalta, mutta ajatus toimii huonommin puhuttaessa tuottajan tai edes käsikirjoittajan roolista. Animessa osaamattomuus niin sovittamisen kuin kaiken muunkin suhteen on ilman muuta ollut osa teollisuutta jo ammoisista ajoista asti. Jo Jomon-kaudella itse Osamu Tezuka keksi, miten omista eeppisistä mangoista saatiin keskinkertaisen näköistä terebi-mangaa, kuten viisaampi sukupolvi niitä osuvasti kutsuikin. Kasarilla ja ysärillä harrastettiin paljon 100 pokkaristen mangojen sovittamista 1-3 jaksoisiksi OVA-pätkiksi, mikä ei sekään ole solidien juonien kannalta se paras idea ikinä.

On myönnettävä animen harvemmin olevan juonellisesti hyvin skriptattua viihdettä. Se on hahmovetoinen mediaformaatti, jossa hahmomarkkinointi on kaiken A ja O. Deittisimulaattoreissa ja VN:issä asian laita on monesti samoin, mutta animessa dialogilla on näitä pienempi rooli hahmokäsikirjoituksessa. Animet ovat usein 24 minuuttia pitkiä 13-jaksoisia ja niihin mahtuu vain rajattu määrä puheen kautta tuotettua informaatiota. Valitettavan harva anime tuntuu huomioivan tämän, mihin syy saattaa löytyä pätevien screenwriterien puutteesta. Animealalle sanasepäksi pääsee jo yksinään olemalla ohjaajan vaimo, kuten Gundam Seed + Destiny todistivat.
Hahmon tunteita voi kuvata hahmoanimaation ohella myös leikkausten, kameraliikkeen, kuvakulmien ja ääniefektien avulla.
Tämä yleinen inkompetenttius ei tarkoita, etteikö kannattaisi edes yrittää löytää hyviä käsikirjoittajia. Animealalla on muutama Mari Okadan (nyk. myös ohjaaja), Yoji Enokidon tai Gen Urobuchin kaltainen puhtaan etevä käsikirjoittaja. Osaavien kynäilijöiden uupuessa Oshii, Satoshi Kon, Hayao Miyazaki, Hideaki Anno, Katsuhiro Otomo ja moni muu ohjaajalegenda on itse toimittanut käsikirjoitukset teoksiinsa joko tyhjästä tai muokannut alkuperäistä sopimaan tarkoitusperiinsä. Länsimaissa on vuosikaudet ihmetelty, miksei animeala pidä kiinni edes näistä muutamasta kykenevästä dramaturgista, vaan esimerkiksi Uroburgerkin päästettiin ties minkä ala-asteen nukketeatterikerhon ohjaavaksi opettajaksi.

3.1 Animesovituksen on tarkoitus olla mainos!

Kömpelösti kyhättyä juonitiivistelmää tai hahmonkehityksen puutetta animessa ei voida perustella sillä, että animen on tarkoitus olla "vain" mainos alkuperäisteokselle. Tämän väitteen yhteydessä kuulee helposti lisäkommentin: "ei se anime vain ehdi 13 jaksossa käsitellä kaikkea mikä alkuperäisteoksessa on". Kysymys kuuluukin, miksi tarvitsee edes yrittää kertoa koko tarina, jos tiedetään jo valmiiksi, ettei sellaiseen ole aikaa? Kuulostaisi melkoisen simppeliltä tyhmyystestiltä jopa animen tuotantokomitealle. Kun Akatsuki no Yona ei pituutensa vuoksi ehtinyt esitellä kaikkia kuutta poikaa 24 jaksossa, jätettiin mukava Zeno esiteltäväksi sitten mangan puolella.

Mainoksena olemisen pitäisi olla vain suurempi kannustin luoda mahdollisimman moitteeton vaikutelma alkuperäisteoksesta. Tylsä ja köykäisesti eri mediaformaattiin sovitettu teos myy useimmiten heikommin kuin ensiluokkaisesti tehty sovitus. Etenkin pelifirman rahoittaman animemainoksen on tarkoitus juuri laajentaa pelaajakuntaansa tavoittamalla uusia pelaajia animeyleisöstä. Ja animeyleisölle, yllättävää kyllä, kannattaa promota asioita animemaisella tavalla. Pelimäinen juonikaari välittyy kehnosti epäinteraktiivisempaan mediaan, kuten Persona-animet todistavat kerta toisensa jälkeen.

En haluaisi tuhlata kauheasti aikaa itsestäänselvyyksien selittelemiseen, mutta käymieni keskustelujen pohjalta on tuskallisen selvää, etteivät kaikki tunnu allekirjoittavan ohjettani: "Jos teet 13-jaksoisen mainossarjan, niin yritä saada siitä mahdollisimman toimiva omissa aikarajoissaan." Senjou no Valkyria yritti sovittaa koko pelin 26-jaksoon ja onnistui siinä kiitettävän hyvin, vaikka monet pelisarjan fanit olivatkin tyytymättömiä muutoksiin. Valkyria Chroniclesin anime vain todisti, ettei tiivistelmä pelin juonesta ole onnistuessaankaan kovin hyvä idea. Erityisen valitettavaa oli, etteivät kaikki animen tekemät muutokset olleet ihan loppuun asti mietittyjä. Koko peliä, VN:ää tai 30-osaista kirjasarjaa ei ole mikään pakko edes yrittää mahduttaa sopimaan tv-animeen. Joskus vähemmän on enemmän, vaikka anime ja minimalistisuus harvemmin elävät käsikädessä.

Tilaajan näkökulmasta mainoksen olisi hyödyllistä tehdä rahaa jo mahdollisesti sellaisenaan, mutta sen primäärifunktio on usuttaa kuluttaja kokeilemaan itse tuotetta. Mainos herättää kuluttajan kiinnostuksen tietää, miten asiat etenevät tai mitä kaikkea muuta tuotteesta voisi löytyä. Tuskin yksikään kustantamo tai pelifirma on erityisen iloinen, jos harvempi täysin franchiselle uusi katsoja jaksaa seurata edes animen 2. jaksoa (saatikka viimeistä), kun sarja hyppii juonellisesti melkoista vauhtia jo ensimmäisessä jaksossa. Sarjan kasuaaliystäviä harvemmin innostaa katsoa vain tiivistelmää jo kokemastaan teoksesta, ellei kyse ole jo Berserk-tason tuoteperheestä.

4. Erilaiset lähestymistavat animeen

Kaikesta huolimatta, en tue ideaa valmiin materiaalin roskiin heittämisestä ja tein-itse-ja-säästin -metodilla luodusta animesovituksesta. Ennemmin suosin visuaalista kekseliäisyyttä sovituksen lähestymistavassa ja kevyitä käsikirjoituksellisia muutoksia, joilla sarjasta saataisiin animen muottiin sopivampi. Teokset ovat syntyneet erilaiseen formaattiin ja joskus eri aikakauteen, tällöin radikaalikaan uudelleenremppaus ei haittaisi. Tuskin kovin moni oikeasti toivoi Osamatsu-sanin olevan samankaltainen kuin 60-luvun tai edes 80-luvun televisiosarjat olivat aikanaan. Entä kenen mielestä Yuasan ei olisi kannattanut ottaa taiteellisia vapauksia tehdessään Devilman Crybabyä? Osaavissa käsissä kaikki on daijoubu.

Hyvin natsanneita sovituksia olisivat esimerkiksi Ufotablen Unlimited Blade Works, Seirei no Moribito, FMA Brotherhood, Terra e... (2007) tai vaikkapa Uchuu Senkan Yamato 2199. Brotherhood on kuvankaunis ja korjailee pieniä juoniaukkoja mangasta, uusi Terra e... tekee juonesta selkeämmän sekä sulavamman ja Yamato 2199 on remake, joka parhaimmillaan ottaa jopa kantaa alkuperäisteoksen ongelmallisuuteen säilyttäen samat tarinan raamit. Sekä Yamato 2199 että Terra e... rakentavat alkuperäisteosten päälle menestyksensä, mutta selkeästi jälkiviisauden siivittämin omin ansioin. Onhan se hieman absurdia ajatella, että mikään teos olisi täydellinen ensimmäisellä yrityksellä ja jos on mahdollista uudelleen tulkita alkuperäisteosta, niin miksei niin tekisi.

4.1 Kun materiaali loppuu kesken: originaaliendingit ja shounenfillerit 

Tasaisin väliajoin anime käsikirjoituksellisesti ihan originaalia lähestymistapaa lähdeteoksiinsa. Useimmiten se johtuu ennemmin pakonsanelusta kuin taiteellisista ambitioista. Kaikista yleisin syy on lähdemateriaalin loppuminen kesken tuotannon. Näin kävi esimerkiksi Fullmetal Alchemist 2003:n, Soul Eaterin, Claymoren ja monen muun teoksen kanssa. Joskus lähdeteoksen originaali jatkaminen on kuitenkin FMA 2003:n tavoin etukäteen suunniteltua. Tällaisia vahvasti dramaturgiaansa seuraavia sovituksia ovat esimerkiksi GANTZ, Black Cat, Ao no Exorcistin loppu ja Bokurano.

Bokurano on tietysti klassinen esimerkki siitä, miten franchisen fanit suuttuvat juonimuutoksista ja vaativat apinan raivolla ohjaajan päätä pölkylle. Sarjan ohjannut Hiroyuki Morita ei pitänyt mangasta ja halusi uudelleen kirjoittaa sarjan loppupuoliskon, mikä johti mielenkiintoiseen ja mangan etukäteen tunteneelle ennalta-arvaamattomiin käänteisiin. On yllättävää, kuinka monet teoksen fanit olisivat halunneet kädenlämpöisen mangakopion, jonka jälkeen voi sanoa "manga teki asiat paremmin, koska hahmonkehitykselle oli enemmän aikaa." Tämä olisi ymmärrettävämpi lähestymistapa, jos kyseessä olisi Monsterin kaltainen käsikirjoituksellisesti moniulotteinen mestariteos, jota ei parane sorkkia osaamattoman nakkisormilla.

Kässäri- ja tyylimuutokset jakavat aina fanien keskuudessa mielipiteitä. Eikä edes yleisesti rakastettu Planetes ole poikkeus. Mangan lukeneiden joukosta kuulee kovaa kritiikkiä animen vähemmän raskasta tunnelmaa ja fillereitä kohtaan. Animen kevyempi vire, maailmaarakentavat originaalijaksot ja erilainen tunnelma maistuivat kuitenkin minulle. Avaruusweeaboiden, kehitysmaaproblematiikan ja muiden filleriarkkien myötä esimerkiksi Tanaben ja Hachimakin suhde sai lisää aikaa lempeille ja hilpeämmille hetkille, mikä omalla tavallaan set-uppasi sarjan loppupuolen synkempiä tapahtumia. Nautin molemmista teoksista, mutten harmittele, kun animessa tarjottiin uutta ja hyvin käsikirjoitettua lisämateriaalia.
Toinen surullisen kuuluisaksi muodostunut tapa ratkaista lähdemateriaalin loppuminen on tappelushounenissa esiintyvät non-canonfillerit. Naruto, Bleach, One Piece, Fairy Tail, Detective Conan ja moni muu satoja jaksoja pitkä Jump-sovitus joutuu joko pitämään vuosien tauon tai turvautumaan fillereihin. Ideatasolla animesta löytyvä lisämateriaali kuulostaa erinomaiselta, mutta toteutuksen puolesta nämä arkit ovat yleensä koko sarjan huonoimmat. Tähän ei varsinaisesti ole mitään pätemättömyyttä järkevämpää syytä. Filleriarkkien pitäisi olla animetiimille se kultainen hetki luoda jotain uutta ja omaa, mutta huono käsikirjoitus ja rajatut resurssit harvoin mahdollistavat tämän. (One Piece -leffoista on tosin tullut ihan hyviä viime vuosina). "Julkaisija ei antanut lupaa", ei ole tässäkään tapauksessa järkevä syy, koska edelleen kapitalistisessa Japanissa kaikki on neuvoteltavissa.

5. Hyvää Media Mixausta löytyy... pelianimeista

Miksi fillereiden kannattaisi olla canon-tarinoita hahmoista? Edellä mainitun ohella hyvä syy olisi, koska sovitus ottaisi näin kaiken potentiaalin irti Japanin viihdeteollisuutta hallitsevasta Media Mix-konseptista. Mangakalta pyydetään joko käsikirjoitusta tai lupaa originaaliin, jonka pohjalta kirjoitettu filleriarkki keskittyisi esimerkiksi suositun sivuhahmon menneisyyteen. Kiireisissä Jump-julkaisuissa ei kuitenkaan ehditä tyydyttävästi tutustua liian moneen hahmoon - esimerkiksi Hero Academian mangassa vielä puolet luokan jäsenistä ovat lähes kokonaan tuiki tuntemattomia. Toinen vaihtoehto olisi prequel-henkinen ratkaisu, missä originaalikäsikirjoitus voi perustua esimerkiksi mangakan muistiinpanoihin. Jos No Game No Life: Zero ei olisi perustunut ranobeen, se olisi ollut loistava tapa (myös ranobekalle) käyttää animea maailmanrakennuksessa koko franchiselle.

Tales of Vesperian anime-elokuva oli suoranaisen nerokas tapa käyttää media mixiä hyväksi. Elokuva taustoitti pelin tapahtumia animeoriginaali prequel-tarinallaan, minkä ansiosta siihen oli helppo päästä sisään sekä pelin pelanneille että muille. Vesperia-elokuvasta puhuttaessa ei tarvitse toistaa (ainakaan kovin painokkaasti) iänikuista "juoni käy paremmin järkeen, jos on pelannut alkuperäisteoksen" -väitettä. Tales of -pelisarjan tv-animet ovatkin muutenkin edustaneet pelianimeiden kärkipäätä. Tales of Zestirian anime on tarinaltaan koherentimpi kokonaisuus kuin mitä peli itsessään oli ja esimerkiksi Tales of the Abyss oli todella kelpo summaus tarinasta ilman valinnaisia sivuseikkailuita. On vaikea sanoa, onko kyse vain Namcon brandisuojelusta, mutta useamman peliyrityksen kannattaisi miettiä neuvojen kysymistä Tales-porukalta.
Muita tällä saralla tapahtuneita pelialan onnistumisia on nähty Square Enixin Final Fantasy -tuoteperheeltä. Pelinä keskeneräiseksi jäänyt Final Fantasy 15. yritti viisaasti käyttää Collectors Editionin mukana tullutta 4-jaksoista (joskin kehnoa) animesarjaa ja 1,5-tuntista prequel elokuvaa apuna pelin heikolle juonelle. Yritys kannatti, sillä elokuva itsessään oli kaiken kaikkiaan kelpo ja animesarja FFXV: Brotherhood huonoudestaan huolimatta tarjosi arvokasta ruutuaikaa koko komppanialle. Pelin tarinaa ne eivät onnistuneet pelastamaan, mutta auttoivat sitä pysymään pinnalla.

Hieman kuuluisampi esimerkki olisi sitten FF7 Advent Children -elokuva. Yhä tänä päivänäkin upean näköinen action elokuva toimii suhteellisen tarpeettomana jatko-osana pelille. Tarpeen puute ei kuitenkaan haittaa, kun elokuvassa näkyy todellinen tekemisen meininki ja pelin faneille se on tarjonnut mahdollisuuden nähdä lempihahmonsa hyvin piirrettyinä ja muutenkin unohtumattoman tunnelmallisen kokemuksen. Parempaa pelielokuvaa saa hakea. 

Vaikka siltä ei näytä, niin yritän välttää producereiden neuvottelutaidon puutteen liioittelemista, sillä monesti sovitusongelmat voivat olla lähtöisin ohjaajan ja muun tekijätiimin vision puutteesta. Lähes kaikki sarja- ja jakso-ohjaajat ovat koulutukseltaan animaattoreita tai tuotantojuoksijoita eivätkä mitään filmikoululaisia. Jos ei ole mitään visiota, jolle pyytää lupaa, niin sellaista ei myöskään saa.

6. Satanistit tuotantokomiteoissa, kuinka animen ongelmat on peritty elokuva-alalta ja miten jishuku tuhosi japanilaisen elokuvan ysärillä

Veteraaniscreenwriter Junichi Inoue sanoi 2014 Frankfurtin filmifestivaaleilla tuotantokomiteoiden ajavan japanilaisen elokuvan katastrofiin, koska useat eri komiteajäsenet esittivät liikaa vaatimuksia ja toiveita, minkä vuoksi mikään ei toimi kokonaisuutena. Myös animepiireissä tuotantokomiteoita on konventionaalisesti demonisoitu perustellessa animealan palkka- ja sovitusongelma, liika-animetuotantoa, Michael Jacksonin kuolemaa ja 2016 demokraattien heikkoa vaalitulosta. Eikä täysin syyttä.
Kirjailijat ovat Heian-kaudesta asti julistaneet, ettei elokuvista voi enää tehdä mielenkiintoisia, koska massimiehet haluavat pitää langat omissa käsissään. Elokuvista halutaan tehdä mahdollisimman laaja-alaiselle kohdeyleisölle suunnattuja ja siksi helposti ymmärrettäviä, minkä vuoksi ne eivät enää miellytä ketään. Juuri tämän takia ne Shion Sonon, Koreedan, Miiken ja muiden harvojen nyky-Japanin elokuva alan ihmisten neuvottelutaidot tulevat tarpeen. Pitää pystyä perustelemaan tarvetta vapauksille, jotta niitä voi saada. Samanlaiset keskustelut muutoksista alkuperäisteokseen sovittaessa vaivaavat myös animealaa.

Inoue painottaa, ettei ongelmaa ollut aiemmin elokuva-alalla olemassakaan. Hän muistaa, miten ohjaajat ennen vanhaan pystyivät taistelemaan oikeuksista alkuperäisteoksen muutoksia kohtaan. Kuplatalouden romahtamisen jälkeen elokuva-alalla (kuten animessakin) rahoitusta ei ollut enää helposti saatavissa, minkä vuoksi rahoittajia piti alkaa kuunnella entistä tarkemmin. Toinen ongelma ilmeni rahoittajien yksipuolistumisessa. Ysäriltä alkaen yhä harvempi rahoittaja hallitsi melkein koko elokuvateollisuutta, mikä johti vahvempien henkilökohtaisien siteiden luomiseen niin kutsutuissa 'hyvä veli -kerhoissa'. Inouen mielestä nykyisin ongelmana on pyrkimys tulla toimeen kaikkien kanssa ja huomioida kaikkien mielipide eikä vain ammattilaisten, vaikka se tarkoittaisi teoksen laadun heikkenemistä.
Rahoitus on tiukassa, joten massimiesten valta neuvotteluissa on entisaikoja suurempaa, minkä vuoksi tekijät pelkäävät jo hankittujen suhteiden menettämistä, joten kaikista tyhmimmissäkin ideoissa annetaan tuotantokomiteoille periksi.
Käytännössä animealaa siis vaikeuttaa tämä sama ongelma kuin japanilaista elokuvaakin. Jishuku eli itsehillintä, enää ei haluta yrittää astua kenenkään varpaille, vaan kaikki vähänkin uskallusta vaativat yritykset pyritään välittömästi tukahduttamaan. Ohjaajat ja tuottajat eivät enää uskalla taistella tuotantokomiteoita, mangakoita tai muita potentiaalisia ideoiden vastustajia vastaan. He vain hiljaisesti hyväksyvät idean tuottaa se pelianime, sillä samalla vanhalla kaavalla, mikä ei varmasti myy yhtään paremmin kuin edellinenkään fiasko. On onni, että edes visuaalisesti rohkeita sovituksia tehdään yhä tänä päivänä, mutta nekin vaativat osaavan tiimin taakseen. 

7. Asiat eivät ole niin pahasti, koska onhan animessa äänet ja joskus oma visuaalinen tyylinsä.

On tarpeeksi paha, ettei animeala saa hankittua pätevimpiä ihmisiä jo yksin työolo- ja palkkasyistä, mutta vielä kauheampaa on, jos tekijöiden kädet sidotaan esituotantovaiheessa. Jos Japani ei käännä suuntaansa viihdeteollisuuden neuvottelupöydissä, niin keskinkertaisuus tulee vain kasvamaan entisestään. Nykyisinkin animea tuotetaan liikaa ja alati nousevalla volyymilla. Mitä enemmän animea tuotetaan sitä ohuemmin ne harvat osaajat jakautuvat teoksia kohden. 

En voi suositella kuluttamaan keskinkertaisesti tehtyä kädenlämpöistä kopiotuotantoa, mutta onneksi kaikki animet eivät ole sellaisia. (Aivan kamala pahanmielen teos) Happy Sugar Lifen animeversio onnistui luomaan vaikka mitä uutta jo pelkästään visuaalisella ilmeellään. Juuri tällainen visuaalinen luovuus tai äänimaailman erinomaisuus voivat lopulta tehdä teoksesta tarpeeksi erilaisen katsomiskokemuksen, vaikka tämä olisi vain käsikirjoitustiivistelmä alkuperäisteoksesta. Harva väittää Yoshihiro Togashin mangan olevan se ainoa oikea tapa nauttia Hunter x Hunterista, kun teoksesta on tehty kaksi erinomaista animesovitusta, joista kumpikaan ei ole täynnä kiireessä hutaistuja raapustuksia.
Välillä se mangakin on upean näköinen ja animet derppaavat, mutta HxH ei ollut mikään aikakautemme kaunein manga.
On myönnettävä, etteivät kaikki teokset myöskään taivu animemuotoon hirveän hyvin. En välttämättä haluaisikaan nähdä mitään Silent Hill 2- tai Metal Gear Solid 2- animea, mutta tällaisten sovitusten huonoudessa on eri tasoja. Samasta sarjasta oleva sovitus voi esimerkiksi olla tapahtumia mielivaltaisesti skippaileva full-3DCG -versio upean kauniista vuoden 1989 mangasta, mutta se voisi myös olla mangan parhaan osan sovittava paperille piirretty mestariteos Pappa Kobayashin taustoilla. Visuaalisesti lahjakas sovitus on todennäköisesti parempi sarjana kuin yksiulotteisen tökerö kopio. Anime on yleensä hieman huonompi kuin tekijöidensä summa, mutta paremmalla esituotantovaiheen neuvotteluilla, aikataulutuksella ja rahoituksen uudistuksilla se voisi olla aiempaa parempaa.
 

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Referenssit Sengoku Choujuu Gigassa ja historia sarjan takana


Sengoku Choujuu Giga


Talvella 2016 alkanut lyhyt-anime Sengoku Choujuu Giga on historia-sarjojen aatelia. Sengoku-kauden (~1467-1616) kenraaleista kertovia animu-sarjoja on pilvin pimein, mutta harva menee näin obskyyriksi huumorinsa kanssa. Halusin koota kohtuullisen kattavan listan kaikista löytämistäni viittauksista ja vitseistä, jotta historiasta kiinnostunut suomalaiskatsojakin voisi nauttia tästä sekä muista Sengoku-kaudesta kertovista teoksista. Suosittelen kaikkia katsomaan myös muita Sengoku-kaudesta kertovia anime-sarjoja kuten: Hyougemonon, Nobunaga Concerton, Nobunaga no Shinobin ja Oda Nobuna no Yaboun.
    Ensimmäiseksi pitää ymmärtää sarjan premissinä toimiva vitsi eli viittaus nimessä olevaan choujuu gigaan. Choujuu gigoilla tarkoitetaan yksinkertaisesti kääröjä, joihin on piirretty eläinteemaisia kaskuja tai tarinoita. Näissä tarinoissa, kuten Sengoku Choujuu Gigassakin, eläimet olivat usein todellisuuteen perustuvia henkilöitä. Double-J -animessa vitsaillaankin sillä, miten nämä muinaiset choujuu gigat ovat alkuperäinen mangan muoto. Sengoku Choujuu Giga nimi siis tarkoittaa eläinkääröjä, jotka kertovat Sengoku-kaudesta. Tästä syystä kaikki animen hahmot ovat eläimiä ja hahmot näytetään choujuu giga -tyylisen käärön päällä.
Olen anime- ja historianörtti
(Kirjoittajan huomautus: translitteroinnit, sukunimi/etunimi -järjestys ja henkilöistä puhuttaessa sukunimen tai etunimen käyttäminen ovat kaikki mielivaltaisen epäyhtenäisiä ja epäjohdonmukaisia. Väitän tehneeni tämän valinnan, jotta pitkä teksti olisi edes hieman helppolukuisempaa. Tarkoitukseni ei ole tehdä tästä Kandidaatin tutkielmaani vaan kannustaa ihmisiä katsomaan tämäkin sarja. Lähteitä saa kysellä ja voin niitä tarvittaessa etsiä. Tätä 20-sivuista blogausta tuskin kukaan jaksaa lukea yhdeltä istumalta, eikä sitä sellaiseksi ole tarkoitettu, vaan suosittelen lukemaan jaksokohtaiset referenssit sarjan katsomistahtiin. ) 

Asiaan. Jotta sarjan referenssit voisi todella ymmärtää, niin pari perus juttua pitää tietää Japanin historiasta. Pyrin selittämään historiallisen taustan myös jaksoja käsittelevissä kohdissa, mutta kokonaiskuvan ymmärtääkseen on hyvä tuntea hahmot pintapuolisesti jo ennen sarjaan tutustumista. Nämä lyhyet henkilökuvaukset ovat asioita, jotka kuka tahansa japanilainen lukiolainen tietää. Olen valinnut muutamia legendaarisia tempauksia ja kertomuksia esimerkki tarinoiksi näistä historiallisista hahmoista. Jos kuitenkin koet tuntevasi Tokugawa Ieyasun, Oda Nobunagan ja Toyotomi Hideyoshin tarpeeksi hyvin tai lässytys historiasta ei kiinnosta, niin voit siirtyä blogauksessa suoraan kohtaan Jakso 1. Kaikki henkilökuvaukset joudutaan joka tapauksessa yksinkertaistamaan ja ne voi kattavammin lukea vaikkapa wikipediasta, jos niin haluaa.

Oda Nobunaga

Oda Nobunaga - Sarja: Oda Nobuna no Yabou
Nobunagasta on olemassa kymmeniä anime-sarjoja ja mies on eräs Japanin historian tunnetuimmista henkilöistä, ellei jopa tunnetuin. Hän yleni muutamassa vuosikymmenessä pienen Owari-provinssin daimiosta (daimio = verrattavissa länsimaissa lääninherraan) lähes koko Japanin 1570-luvulla yhdistäneeksi kiistattomaksi sotilaslordiksi, muttei shoguniksi kuitenkaan. Nobunaga muistetaan historiassa omalaatuisesta tyylistään ja häntä pidettiin lapsuudestaan asti outona ja hupsuna haihattelijana, minkä vuoksi häntä pilkaten kutsuttiinkin Owarin narriksi (尾張の大うつ).
     Nobunagan nousu valtaan ei ollut helppoa edes Owarissa. Hänen epäsovinnaiset ideansa, outo pukeutumistyylinsä, huonot tapansa ja aikaansa edellä olevat hallintokäytännöt aiheuttivat pienen Owarinkin vasallien keskuudessa tyytymättömyyttä. Valtansa turvaamiseksi hän joutui lopulta tapatuttamaan kapinaan nousseita veljiään sekä lukuisia vasalleita. Hän kuitenkin myös armahti päteviä kapinakenraaleita, jos näki näistä olevan hyötyä myöhemmin. Nobunaga oli älykäs reaalipoliitikko eikä halunnut heittää hukkaan lahjakkuuksia.

Mikä teki Nobunagasta erityisen?
 
Nobunagan menestys ei ollut ainoastaan tämän omaa ansiota. Hänellä oli onnea esimerkiksi liittolaissuhteiden ja vasallien suhteen. Monet hänen vasalleistaan tunnetaan urotöistä taistelukentillä ja Nobunagan kanssa laatimista taistelustrategioistaan. Nobunagan valta-asemaa Japanissa edistivät kehittynyt hallintokoneisto, markkinoiden keskittäminen ja taistelustrategiset uudistukset. Nobunaga varusti armeijansa eurooppalaisilla tuliaseilla ollen eräs ensimmäisistä kolmen kiväärilinjan taktiikan käyttöönottajista, mikä Nagashinon taistelussa tuhosi Takeda-klaanin legendaarisen ratsuväen. Kiväärimuodostelma oli aikakaudelleen yllättävä, mutta niin oli epäpätevän Takeda Katsuyorin ääliömäinen päätös tehdä ratsuväki rynnäkkö (vastoin eräiden aikansa pätevimpien kenraaleiden neuvoja).
     Toinen Nobunagan legendaarisista tuhotöistä oli Hiei-vuoren korruptoituneiden Enryaku-ji sotilasmunkkikuntien tuhoaminen yö hyökkäyksessä vuonna 1571. Nobunagan hyökkäysjoukko teurasti pahaa aavistamattomat munkit näiden vasta herätessä yllätyshyökkäykseen. Munkkikunnat olivat pitkään jo sekaantuneet Japanin valtapolitiikkaan armeijajärjestöjensä voimin, mutta koska he nauttivat taivaallisesta suojeluksesta muut sotilaslordit eivät uskaltaneet puuttua näiden toimiin. Nobunagaa eivät uskonnolliset pelottelut, hyvät tavat tai mikään muukaan pidätellyt - hän rikkoi vuosisatoja vanhan perinteen hyökkäämällä suoraan temppelivuorelle. Hänen kovat otteensa, kuten juuri Hiei-vuoren hyökkäys, ansaitsivat hänelle pahaenteisen lisänimen Dairokuten Maou eli Kuudennen taivaan demonikuningas. Nimellä on tyhjänpäiväinen merkitys eri uskontojen mytologioissa kuten buddhalaisuudessa ja siitä voi lukea lisää ken haluaa. Nobunaga itsekin käytti itsestään tätä nimeä pilkatakseen taikauskoisia vastustajiaan, joiden mielestä hän oli rikkonut kaikkia pyhiä periaatteita.
     Nobunaga oli kaiken kaikkiaan aikaansa edellä oleva yksilö. Häntä eivät pelottaneet taikauskoiset höpinät, hän oli kiinnostunut eurooppalaisista aatteista ja tekniikoista sekä hän ajatteli puhtaan rationaalisesti valtapolitiikkaa. Hän ei ollut kiinnostunut ihmisten säädystä tai statuksesta, vaan monet hänen keskeiset alaisensa olivat samurai-luokan sisällä alhaista tai suhteellisen alhaista syntyperää. Tunnetuin näistä on Hideyoshi Toyotomi, josta myöhemmin nousi ensimmäinen koko Japanin yhdistänyt sotilaslordi. Toinen hieman alhaisempaa samurai-luokkaa edustanut Nobunagan vasalli oli Mori Yoshinari (Mori Ranmarun isä, ks. alempaa), joka toimi merkittävässä roolissa Nobunagan neuvonantajana ja yleni nopeasti arvoasteikossa. Lähes kaikki animesarjat kuvaavat Nobunagan uudistusmielisenä ja outona tyyppinä, mitä hän myös todellisuudessa oli. Nobunaga Concertossa Nobunaga on kotoisin 2010-luvun Japanista, Driftersissä hän on julma nero, Oda Nobunassa hänellä on käytössään neuvonantaja, joka tuntee tulevaisuuden ja niin edespäin.
     Nobunagan muistetaan käyttäneen myös muista aikalaisistaan enemmän tai vähemmän imartelevia lempinimiä, jotka ovat jääneet elämään läpi vuosisatojen. Sengoku Choujuu Gigassakin monet hahmot on kuvattu tiettynä eläimenä juuri sen takia, että Nobunaga oli antanut näille herroille kyseisen eläimen nimen lempinimeksi. Nämä mainitsen myöhemmin tekstissä erikseen, mutta eivätköhän tässä keskeiset asiat jo tulleet esiin. Lisää Nobunagasta nimittäin jaksokohtaisissa referensseissä!

Muut tyypit

Toyotomi Hideyoshi - sarja: Hyougemono
     Toyotomi Hideyoshi
  Nobunagan paikan Japanin johdossa korvannut Toyotomi muistetaan erityisesti tämän kyvystä käyttää tilaisuudet hyväkseen. Toyotomi onnistui vakiinnuttamaan valta-asemansa Nobunagan seuraajana ehtimällä ensimmäisenä Nobunagan tappaneen Akechi Mitsuhiden kimppuun. Nobunaga kutsui Toyotomia tämän kasvon muotojen takia ”saru” = apina -nimellä, minkä vuoksi yhä nykyäänkin hänet usein kuvataan hieman apinamaisena monissa viihdeteoksissa. Tästä esimerkki Samurai Warriors, Sengoku Choujuu Giga ja Nobunaga no Shinobi. Toyotomin muistettavimpiin tekoihin Japanin historiassa lukeutuvat esimerkiksi:
  1. Hänen kerrotaan aloittaneen Nobunagan palvelemisen alhaiselta arvolta. Hänet usein kuvataan tarinoissa varhaisessa asemassaan Nobunagan sandaalinvartijana, mikä tosin aikanaan ei ollut täysin merkityksetön ammatti. Toyotomin kerrotaan kylmänä päivänä lämmittäneen Nobunagan sandaaleja rintaansa vasten palatsin kuistilla. Kun Nobunaga laittoi sandaalit jalkaansa, ne olivat mukavan lämpimät ja hän pisti Toyotomin (silloin vielä nimeltään Kinoshita Toukichirou) nimen muistiin. Monet ylhäisemmän syntyperän lordit pilkkasivat Toyotomia tämän alhaisesta ashigaru-syntyperästä ja tämän varhaisesta palvelija-asemasta.
  2. Toyotomi yleni nopeasti sandaalivahdista tärkeäksi kenraaliksi. Hänen kerrotaan rakennuttaneen Okehazaman taistelun (Nobunagalle tärkeä taistelu vuonna 1560) aikana Sunomataan linnoituksen yhdessä yössä, mikä yllätti täysin linnan varuskunnan ja laski puolustajien moraalia. Toyotomi myös löysi salaisen huoltoreitin ja johti hyökkäysjoukon linnoitukseen, minkä vuoksi se sortui ja antautui. Tämän jälkeen Hideyoshi vakiinnutti asemansa tärkeänä vasallina. (Tämä tarina toistuu yhä uudestaan ja uudestaan animangassa).
  3. Varmistettua valtansa Japanin huipulla hän rakennutti kultaisen teehuoneen ja tuki teemestari Sen no Rikyuun teetaiteen wabi-suuntausta vastustaakseen keisarillista hovia. Keisari ei halunnut nimittää Toyotomia shoguniksi, koska tämä oli alhaista syntyperää. Kostoksi tästä Toyotomi teki kaikkensa horjuttaakseen keisarin ja hovin valta-asemaa. Toyotomista tuli ikääntyessään entistä vainoharhaisempi ja tämä päätti lopulta mestauttaa teemestarin, koska uumoili tämän yrittävän kapinaa.
Tokugawa Ieyasu
Komea kuvaus Ieyasusta on peräisin Basilisk-
Tokugawa Ieyasu on vaikutusvallaltaan Japanin historian merkittävimpiä hahmoja. Sengoku Choujuu Gigassa hänet esitetään tanukina, koska Nobunagan kerrotaan kutsuneen Ieyasua tanukiksi. Japanilaisessa kulttuurissa tanuki yhdistetään viekkauteen, epäluotettavuuteen ja kieroon älykkyyteen.
 
     Ieyasu oli nuorena Oda-klaanin panttivankina - hänellä oli sitä kautta side Nobunagaan jo ennen kuin hän nousi Tokugawa-klaanin johtoon. Panttivangilla tämän ajan kontekstissa tarkoitetaan  pakotettua kunniavierasasemaa eikä vankityrmää tai muuten huonoa kohtelua. Edes Nobunaga ei olisi tehnyt tällaista etikettivirhettä. Nobunaga Concertossa nuori Tokugawa näkyykin Odan pihalla pulloposkineen.
     Toyotomin kuoltua Ieyasu Tokugawa kukisti vuonna 1600 Sekigaharan kentällä valtakamppailussa Mitsunari Ishidan ja yhdisti Japanin lopullisesti. Hän perusti 250 vuotta kestäneen Tokugawa-shogunaatin, mikä jäi Japanin viimeiseksi samurai-luokan valtakaudeksi. Tokugawasta on paljon enemmän merkittävää kertomista, mutta yleisesti ottaen tärkeimmät häntä koskevat kertomukset sijoittuvat Nobunagan kuoleman jälkeiseen Japaniin, eivätkä siksi koske tätä sarjaa. Lisätietoa Tokugawasta on luvassa referenssilistauksessa.

Loput tyypit voikin esitellä sitten kun he sarjassa tulevat esiin. Useampaa sotaherraa on turha läpikäydä tässä, koska pelkästään sankarillisen kuuluisia 1500-luvun sotilaspäälliköitä on olemassa noin 400.

Jakso 1: Oda Nobunaga ja kivääri


Jakson tapahtumat: Oda Nobunaga keskustelee alamaistensa kanssa viimeaikaisista tapahtumista. Hideyoshi Toyotomi ja Ieyasu Tokugawa kauhistelevat muistaessaan, miten Nobunaga teki Azai ja Asakura klaanien päämiehien päistä kullattuja sake-kuppeja. Nobunaga haluaa testata uutta kivääriään, jonka hän sai lahjaksi eurooppalaisilta ystäviltään.

Vitsit ja historiallinen tausta: 
Nobunagan kultaiset pääkalloastiat: Sengoku-sotalordi Azai Nagamasa muistetaan nykyään lähinnä Oda Nobunagan kautta. Nagamasa meni naimisiin Nobunagan siskon Oichin kanssa, mikä merkitsi myös Oda- ja Azai-klaanien välistä liittoa. Azai oli myös Nobunagan vihollisten Asakura-klaanin liittolainen, mikä asetti Azai-klaanin hankalaan asemaan.
     Oda-armeijan hyökättyä Asakuran alueille  nuori daimio Azai Nagamasa joutui pettämään lankonsa ja kunnioittamaan perinteistä liittoaan Asakuran kanssa. Nobunaga tunnetaan kovista otteistaan ja tällaista petturuutta ei voitu suvaita. Kun Nobunaga lopulta onnistui kukistamaan sekä Azain että Asakuran hän valmisti klaanien johtomiesten päistä sake-kuppeja.
     Usein näkee virheellisesti esitettävän, että kyseessä olisi ikäänkuin merirosvojen käyttämä kallokuppi, mutta asia ei ollut näin Japanissa. Perinteisesti kallosta leikattiin vain yläosa, jotta siitä saatiin valmistettua hieman kaareva ja littana sakazuki-kuppi. Nämä kupit sitten saatettiin kullata, kuten Nobunaga teki. Kuten jaksossa todetaan, kaikki eivät olleet yhtä innostuneita Nobunagan esteettisistä valinnoista, vaan monet tämän vasalleistakin pitivät tekoa mauttomana.
Gnecchi-Soldo Organtino: Taustalla oleva Kappa on italialainen jesuiitta ja lähetyssaarnaaja Gnecchi-Soldo Organtino. Luulen kappamaisen kuvausvalinnan johtuvan siitä, että munkeilla oli tuohon aikaan pää ajeltu keskeltä ylhäältä kaljuksi, mikä japanilaisten mielestä saattoi muistuttaa kappojen päässä olevaa lehteä. Organtinon asu taas perustuu eurooppalaisiin ajan vaatteisiin, mutta asuste muistuttaa enemmän espanjalaista tai portugalilaista aatelista kuin italialaishenkistä kirkonmiestä. Organtinosta tiedetään varmuudella lopulta varsin vähän ja on toki mahdollista, että hän oli myös yhteistyössä muiden Nobunagan tapaamien lähetyssaarnaajien kanssa (esim. portugalilaisten Xavierin ja Louis Froisin).
     Nobunagan seuraan hakeutui lukuisia kristittyjä lähetyssaarnaajia ja tämä tarjosi näille apuaan, mihin erityisesti buddhalaiset munkit eivät suhtautuneet kovin suopeasti. Onkin epäilty, että Nobunaga auttoi kristittyjä nimenomaan suututtaakseen korruptoituneet ja mukavuudenhaluiset temppelit kutsumalla nämä ”barbaari-demonit” luokseen. Toinen suuri syy tuttavuuteen oli Nobunagan halu tutustua länsimaalaiseen kulttuuriin ja erityisesti sen mukana tulevaan aseteknologiaan.

Kiväärit: Jakso keskittyy Nobunagan haltuun saaman portugalilaisen kiväärin ympärille. Tässä ei taida olla sen suurempaa referenssiä kuin yhteistyö lännen kanssa ja miehen tunnettu kiinnostus sotataidon kehittämiseen.

Jakso 2: Shizugataken taistelun Seitsemän keihästä


Jakson tapahtumat: Toyotomi Hideyoshin luottomiehet ”Seitsemän keihästä” palaavat taistelusta kotiin - tai ainakin neljä heistä palaa. Miehet päättävät ottaa leikkimielisen kilpailun keihäänheitossa.

Historiallinen tausta: Nobunagan kuoleman jälkeen Toyotomi Hideyoshi tappoi Nobunagan surmanneen Mitsuhide Akechin ja kohosi keskeisimpään asemaan Oda-klaanin sisällä. Toyotomi kuitenkin pian päätti, ettei Nobunagan pojan neuvonantajan rooli enää riittänyt, vaan hän päätti ottaa vallan suoraan itselleen. Tämän saavuttaakseen hän joutui kukistamaan muut Nobunagan entiset kenraalit ja valtaa himoitsevat daimiot.
Neljä seitsemästä keihäästä, Toyotomi ja Ishida
     Jaksossa mainittu Shizugataken taistelu itsessään on vain yksi esimerki taistelusta, jossa Toyotomi käänsi edukseen Shibata Katsuien ja muiden kilpailevien kenraalien hölmöt päätökset. Nobunagan poikaa Oda Nobutakaa tukevat joukot joutuivat taistelussa täysin Toyotomin miesten yllättämiksi, mikä johti Shibatan komentaman armeijan perääntymiseen lopulta aina kotilinnakkeeseen asti. Shizugataken nöyryytyksen ja täydellisen tappion seurauksena Shibata teki seppukun, koska Toyotomin lopullinen voitto oli nyt vain ajan kysymys.
     
     Jakson keskiössä oleva Seitsemäksi keihääksi nimitetty joukko koostui Toyotomin vasalleista, jotka toimivat hänen henkivartijoinaan Shizugataken taistelussa. Seitsemästä keihäästä ainoastaan Kato Kiyomasa ja Fukushima Masanori ovat historiallisesti lopulta kovinkaan merkittäviä ja loput muistetaan lähinnä "yhtenä seitsemästä keihäästä". Seitsemästä keihäästä erityisesti Kato Kiyomasa nousi myöhemmin Tokugawa-shogunaatissa merkittäväksi daimioksi, mutta koki ennenaikaisen kuoleman sairastuttuaan kesken laivamatkan.

Vitsit: Koko jakson kiertävänä vitsinä taitaa ollakin, että ylipäätään vain neljä seitsemästä keihäästä saapuu paikalle Toyotomin kutsusta, mikä ei lopulta tunnu edes kiinnostavan Toyotomia. Toisin sanoen vitsinä on, että vaikka legenda Seitsemästä keihäästä on tunnettu Japanissa, niin harva muistaa nimeltä muita kuin Kato Kiyomasan. Jaksossa Toyotomi ja häntä palvellut kenraali Ishida Mitsunari molemmat joutuvat myöntämään, etteivät edes he muista Seitsemän keihään jäsenten nimiä ulkoa.
     Toinen seitsemästä keihäästä, Kato Yoshiaki, jota ei muisteta juuri mistään erityisestä, huutaa jaksossa: ”minä olen oikea Kato!”. Tässä on taas kerran vitsinä, että Kato Kiyomasa on ainoa, joka muistetaan Seitsemästä keihäästä ja koska Kato Yoshiakilla on sama sukunimi hänet jatkuvasti sekoitetaan Kato Kiyomasaan.
     Jaksossa myös näytetään Kato Kiyomasa kiukuttelemassa Ishida Mitsunarille. Kiyomasa myös oikeasti vihasi Ishidaa. Viha-suhde tosin alkoi vasta kauan sarjan jakson tapahtumien jälkeen Toyotomin Korea-kampanjan aikaan, kun Ishida jätti raportoimatta Toyotomille Kato Kiyomasan onnistumisista sotatantereilla. Tästä syystä Kiyomasa ei saanut palkintoa urotöistään. Myöhemmin Kato Kiyomasa liittoutui Sekigaharan taistelussa Tokugawan kanssa Ishidaa vastaan, vaikka uskollisuussuhteiden vuoksi hänen olisi pitänyt mennä Ishidan puolelle.

Jakso 3 Date Masamunen ristiretki


Jakson tapahtumat: Date Masamune ja Katakura Kojuuro matkaavat tapaamaan Toyotomia pyytääkseen anteeksi. Masamune kantaa kullattua ristiä mukanaan. Ristin on tarkoitus osoittaa miehen valmiutta astua taivaaseen ja osoittaa viattomuutensa herransa edessä. Samalla teko osoitti Masamunen katumusta Toyotomin kutsun vastaanottamisen viivästymisestä.
Historiallinen tausta 
Eräs eniten populaarikulttuurissa esitetyistä Sengoku-kenraaleista ja daimioista on Date Masamune, ”Oshun Yksisilmäinen Lohikäärme”. Kuten kiinalainskenraali Xihaou Dun myös Masamune tunnetaan parhaiten juuri silmälapustaan ja hänet on sen kautta popularisoitu usein ”cooliksi” rämäpää-kenraaliksi. Lienee itsestään selvää, että juuri lempinimensä ”Yksisilmäinen Lohikäärme” takia Masamune on myös tässä piirretyssä kuvattu lohikäärmeenä. Legendan mukaan Date Masamune irrotti itse oman silmänsä, kun toinen lordi huomautti tälle silmän olevan kehon heikko kohta taistelussa. (MäNote: Tällaiset tarinat eivät pidä koskaan paikkaansa)
     Masamune tunnettiin myöhemmän elämänsä aikana merkittävänä länsimaalaistumisen kannattajana, taiteiden tukijana ja kristinuskon mesenaattina, mutta Tokugawan sulkeutumispolitiikan myötä tämä kaikki loppui. Masamunen aikuiselämä on ollut omiaan luomaan kuvaa sivistyneestä kulttuuri-ihmisestä. Daten hallintoalue nykyisen Toohokun alueella oli kuitenkin kaukana merkittävistä kulttuurikeskuksista ja on uskottavampaa, että vasta arvoasemassa kohottuaan Masamune alkoi kouluttaa itseään estetiikan ja kulttuurin ymmärtämisessä - hyvä yleissivistys oli tärkeää aikansa daimiolle .
     Jaksossa esiintyy myös Katakura Kojuuro, joka parhaiten tunnetaan Date Masamunen oikeana kätenä. Katakura on poikkeuksellisen tunnettu historiallinen hahmo ottaen huomioon, ettei mies itse noussut varsinaisesti tavallista linnalordia korkeampaan asemaan. Erityisesti populaarikulttuurissa hänet kuitenkin visualisoidaan Masamunen älykkäänä ja kuolemaan asti uskollisena neuvonantajana. Sengoku Basara ja Samurai Warriors lienevät huomattavimmat esimerkit tällaisessa kuvauksessa. Sengoku Choujuu Giga-jaksossa Katakura kuitenkin pilailee Daten kustannuksella ja laittaa tämän tekemään kaiken työn itse.

Vitsit
Valkoiset kaavut: Jaksossa Toyotomi on kutsunut Masamunen taas kerran selittelemään toilailujaan kanpakulle. Masamune mainitse miten edellisellä kerralla he onnistuivat tyynnyttämään raivostuneen Toyotomin, kun Masamune puki valkoisen seremoniakaavun ylleen. Tässä viitataan historialliseen tapahtumaan, jossa Date Masamune ei ollut osallistunut ajoissa Odawaran-linnoituksen piiritykseen, mikä oli eräs Toyotomin merkittävimmistä yksittäisistä kampanjoista. Tämänkaltainen käytös ei ollut sopivaa vasallille ja Toyotomi oli raivoissaan tapahtuneesta. Date varmana siitä, että joutuisi suorittamaan rituaali-itsemurhan, saapui Toyotomin eteen valkoisiin rituaalivaatteisiin pukeutuneena valmiina toteuttamaan seppukun. Tarinan mukaan Toyotomi huvittui Daten asenteesta niin paljon että antoi asian lopulta olla. Kukaties saattoihan tästä maajussista olla hyötyä myöhemminkin.

Kultainen risti: Jaksossa on itsessään on kuitenkin kyse kenties vielä tunnetummasta Daten tempauksesta. Toyotomi oli aina epäillyt Masamunea epäluotettavaksi, mikä vahvistui Oshun alueella syttyneiden kapinoiden myötä. Toyotomi kutsui Masamunen kuulusteltaviksi Osakaan, koska epäili tätä kapinoinnista. Masamune hidasteli kutsuun vastaamisessa, mutta lopulta päätti lähteä matkaan ottaen mukaansa kultavärillä maalatun ristin. Hyougemonon jaksossa tapaus kuvattiin huumoria säästelemättä.
     Jaksossa siis vitsinä on ristin kantaminen kotikaupungista aina Osakaan asti. Masamunen miesten kerrotaan kantaneen Oshusta Osakaan asti kultaisen ristin pukeutuneena taas valkoisiin vaatteisiin katumusta osoittaakseen. On hieman epäselvää, mutta ristin piti ilmeisesti esittää tikkaita, jonka Date oli valmis kiipeämään taivaaseen sovittaakseen kuolemallaan käskynhaltijan epäilyt perättömiksi. Masamune siis kiisti kapinahenkisyyden ja tempauksen oli varmasti tarkoitus tehdä hankalaksi kuolemantuomion langettaminen, koska tämä osoitti niin suurta katumusta myöhästymisestään ja tilanteesta itsestään. Perinteisesti historiassa ollaan kuvattu, että kaupungin väki ihaili Daten asennetta ja outoa käytöstä, mutta Sengoku Choujuu Gigassa kadulla seisova tavallinen kansa vain nauraa Masamunen toilailulle. Oli miten oli, Date selvisi taas kerran ilman rangaistusta. Oli kyse sitten Hideyoshin huvituksesta Daten suurieleisyyttä kohtaan tai ei.

Jakso 4 - Ranmaru ja Nobunaga


Jakson tapahtumat: Toyotomi ja Tokugawa menevät raportoimaan Nobunagalle epäonnistumisestaan Enryaku-temppelikunnan kukistamisessa. Koputtamatta huoneeseen astuessaan he näkevät Oda Nobunagan pussailemassa poikapalvelijaansa Mori Ranmarua.

Hiei-vuori 2015
Historiallinen tausta: Jaksossa Tokugawa ja Toyotomi joutuvat viemään huonoja uutisia Nobunagalle siitä, miten he eivät ole saaneet ratkaistua Enryaku-ji -ongelmaa. Mainitsinkin Enryaku-ji munkit jo Nobunagan esittelyssä. Heidän temppelikuntansa sijaitsivat Kioton nurkalla olevalla Hiei-vuorella, jossa Nobunaga kuuluisassa verilöylyssä tuhosi koko sotilasmunkkijärjestön yhdessä yössä. Sotilasmunkit olivat ärsyttäneet Nobunagaa koko tämän valtakauden. Ikkou Ikki niminen suurjaosto perusti Nobunagan nuoruudessa Owarin rajamaastoon linnoituksia ja sotilasmunkit puuttuivat jatkuvasti politiikkaan, sotaan ja valtatievalvontaan.
    
 Hiei-vuorella valtavassa temppelikeskuksessa sotilasvoimiaan kasvattaneet eri munkkijärjestöt joutuivat 1560-luvulla niin Tokugawan ja Odan kuin muidenkin vaikutusvaltaisten daimioiden silmätikuiksi. Niiden poliittinen ja sotilaallinen valta oli kasvanut liian suureksi, jotta ne voisi jättää huomiotta. Jopa Ashikaga shogunaatin viimeinen ja heikko shogun Ashikaga Yoshiaki joutui toisinaan antamaan järjestön toiminnalle periksi, vaikka Kioton kaduilla tapahtuneet uskonnolliset selkkaukset häntä ärsyttivätkin. Edes shogun ei voinut suoraan käydä näiden pyhien järjestöjen kimppuun. Ikkou Ikkin valta perustui paitsi suureen sotilasvoimaansa niin myös järjestön tukikohtien strategiseen sijaintiin. Järjestöt hallitsivat Länsi-Japanin merkittäviä kauppareittejä ja valvoivat maanteitä.
     Poliittista ja sotilaallista valtaa kahmineet munkit olivat liittolaisia aiemmin mainittujen Azain ja Asakuran kanssa. Syyskuun lopulla 1571 Nobunaga sai tarpeekseen munkkien toiminnasta ja hyökkäsi 30 000 miehen voimalla Hiei-vuoren kimppuun polttaen ja tuhoten temppelit. Vaikka Hiei-vuorella on yhä tänä päivänäkin temppeleitä ja munkkitoimintaa, niin sotilasmunkit eivät enää koskaan saaneet järjestöään uudelleenperustettua sinne.

Oliko Mori Ranmarulla ja Oda Nobunagalla suhde?

 Jaksossa vitsaillaan siitä, miten Toyotomi ja Tokugawa yllättävät Ranmarun ja Nobunagan suutelemassa. Mori Ranmaru oli Nobunagan luotetun vasallin Mori Yoshinarin poika. Ranmaru ihaili kiihkeästi Nobunagaa ja hänen kerrotaan alati seuranneen Nobunagaa tämän matkoilla. Ranmaru oli varsin nuori koko Nobunagan eliniän ja Nobunagan menehtyessä Honnou-jissa Ranmaru seurasi isäntäänsä hautaan vasta 17-vuoden iässä.
     On varsin todennäköistä, että Ranmarun ja Nobunagan suhde oli laatuaan muutakin kuin platoninen. Shudo-käytäntö ei ollut lainkaan harvinainen Japanissa tuona aikana. Wakashudo tarkoittaa suhdetta, jossa vanhempi samurai mies otti nuoresta oppilaasta itselleen rakastajan. Tämä ei ollut lainkaan harvinaista Sengoku-ajan Japanissa ja monet Nobunagan aikalaisista tuntuivat epäilleen Ranmarun ja Nobunagan suhdetta. Populaarikulttuurissa tarina on kulkenut legendana vuosisatojen ajan.
     Tokugawa-kaudella (1603-1869) miesten välisten suhteiden yleisyys on todennäköisesti laskenut, koska shogunaatin asennoituminen homoseksuaalisuutta kohtaan koveni. Esimerkiksi vain miesnäyttelijöistä koostuneet Kabuki-teatterit kokivat monia lakiteknisiä rajoituksia ja muutoksia 1600-luvulla, koska niiden ympärillä pyöri alati huhuja homoseksuaalisesta käytöksestä. Kuitenkin varsinainen ahdistuneisuus saman sukupuolen suhteita kohtaan Japanissa on vasta 1800-luvun ilmiö, eikä syvällisempi veljeys ollut Japanin Sengoku-kaudella lainkaan tuntematonta.

5. jakso – Rokumonsen

Jakson tapahtumat: Tapahtumat keskittyvät tunnetun Sengoku-kenraalin Sanada Yukimuran ja tämän isän daimio Sanada Masayukin elämään Sekigaharan tappion jälkeen.

 Historiallinen tausta ja vitsit: Sanada-klaani oli jakautunut Sekigaharan taistelussa molempiin osapuoliin ja epäillään, että se oli tietoinen valinta, jolla varmistettiin Sanada-suvun asema taistelun jälkeenkin. Jaksossa eräs vitseistä viittaakin siihen, että taistelun häviön jälkeen Yukimura ja Masayuki aikovat lainata rahaa teoriassa vihollispuolella olevalta perheenjäseneltä Sanada Nobuyukilta.
        Sekigaharan taistelua on perinteisesti pidetty Japanin historian yksittäisenä tärkeimpänä taisteluna. Vuonna 1600 käyty taistelu Ishida Mitsunarin läntisten joukkojen ja Tokugawa Ieyasu itäisen koalition välillä muovasi Japanin historiaa vuosisadoiksi. Vaihderikkaan taistelun lopputuloksena Ishidan joukot hävisivät ja joutuivat perääntymään. Tokugawa-shogunaatin lopullinen voitto oli Sekigaharan taistelun jälkeen vain ajan kysymys.
     Jakson hallitseva vitsi pyörii jakson nimen rokumonsen ympärillä. Rokumonsen tunnetaan nykypäivänä ennen kaikkea Sanada-klaanin ikonisena tunnuksena. Symboli koostuu nimensä mukaisesti kuudesta kappaleesta historiallisen mon-valuutan kolikoita. Masayukilla ei ole varaa maksaa dango-ostoksiaan, joten hän haluaa ottaa Yukimuran kypärässä roikkuvat 6 monia. Kuten jaksossa mainitaan, niin klaanisymboli 6 monia merkitsi maksua Sanzu-joen yli, mikä samurain piti maksaa, jotta kuoleman veneen lautturi vei hänet seuraavaan maailmaan. Sanada-klaanin sotilaat osoittivat aina olevansa valmiita kuolemaan kantamalla näitä kuutta monia mukanaan.

6. jakso – Ieyasun fundoshi


Jakson tapahtuma: Tokugawa Ieyasu pelästyi Shingen Takedan hyökkäyksestä niin pahasti, että hän likasi fundoshinsa. Tuuli nappaa alusasun lentoon ja Tokugawa jahtaa sitä läpi käärökuvien.

Tausta: Jaksossa puhutaan Ieyasu Tokugawan kuuluisasta ja lähes katastrofaalisesta häviöstä 1573 Mikatagaharan taistelussa. 1500-luvun jälkipuoliskolla Takeda Shingenin johtaman Takeda-klaanin ratsuväestä oli tullut valtava pelote koko Japanissa. Tokugawan joukot kohtasivat merkittävän miesylivoiman ja kärsivät raskaita tappioita, mutta onnistuivat ajoissa vetäytymään taistelusta. Onnistuneen perääntymisen ansiosta Tokugawa onnistui välttämään täydellisen katastrofin. Tokugawa-armeijan neuvokkaat kenraalit onnistuivat hidastamaan Takedan etenemistä, pitkittynyt sotaretki pakotti Takedan lopulta vetäytymään.

Vitsit ja referenssit: Valtaannousunsa jälkeen Ieyasu tietysti häpesi Mikatagaharan kaltaisia muistoja. Tokugawa armeijan suurin saavutus taistelussa oli turvallisen perääntymisen suorittaminen. Jaksossa mainitaan, miten Tokugawa pelästyi niin pahasti, että likasi alusvaatteensa. Juostessaan tuulen tempaaman fundoshin perässä taustakuvissa vilahtelee kaikenlaisia vitsejä. Esimerkkinä näistä vitseistä ovat taisteluviirit, joissa luki Puhtaanmaan Buddhalaisuus-sektin tunnuslauseita kuten 厭離穢, joka tarkoittaa ”tässä likaisessa maailmassa elämisen kauheutta” ja 欣求浄 eli: ”Puhtaan maailman etsimistä”. Kyseessä on siis housuun kakkaamis -vitsin yhdistäminen muinaiseen uskonnolliseen tunnuslauseeseen. Kakkaamisvitsi on Tokugawan tapauksessa vielä monitasoisempi, sillä Ieyasu Tokugawan kerrotaan myös oikeasti suosineen keltaisenruskeita fundosheja, koska niistä lika ei erottunut yhtä selkeästi kuin puhtaan valkoisista.
     Viimeinen vitsi jaksossa on ”Sodan Jumala” lempinimen saaneen daimio Uesugi Kenshinin tapaaminen. Uesugi on historiassa nähty Takeda Shingenin klassisena rivalina ja myös Kenshin oli kokenut monia kovia tappioita Takedaa vastaan. Hän oli joutunut perääntymään Takedaa vastaan esimerkiksi 1561 neljännen Kawanakajiman taistelun jälkeen, jolloin Takedan armeija oli onnistua saartamaan ja tuhoamaan koko Uesugin joukot. Uesugi ymmärsi Tokugawan tunteet ja siksi koki empatiaa Tokugawaa kohtaan. Myös muunlaisia vitsejä saattoi vierähtää taustalla, mutta ne menivät yli ymmärrykseni.

7. jakso – Sandaalit

Jakson tapahtumat: Toyotomi ja Shibata Katsuie juttelevat verannalla ajasta, jolloin Toyotomi toimi Nobunagan zouritorina eli sandaalivastaavana. Toyotomin yllyttämänä epäonninen Katsuie kastelee Nobunagan sandaalit hiellään, minkä jälkeen hän tarjoaa Nobunagalle parempia sandaaleita.

Vitsit ja historiallinen tausta: Jakson vitsin premissinä on legendaarinen tarina Hideyoshi Toyotomista, kun hän oli vielä nimeltään Kinoshita Toukichirou ja toimi Nobunagan sandaalivastaavana. Tarinan mukaan eräänä kylmänä päivänä Toyotomi lämmitti Nobunagan sandaaleita rintaansa vasten, Nobunagan lähtiessä ulos tämä ilahtui laittaessaan lämpimät sandaalit jalkaansa.
     Nyt yli 10 vuotta myöhemmin Toyotomi käyttää Shibata Katsuiea hyväkseen ja ansaitsee ovelalla sandaalien tarjoamistempullaan jälleen Nobunagan suosion. Vitsin tarkoitus on ilmeisesti viitata sekä sandaali-keissiin että Anegawan taisteluun, jossa Toyotomi sai ensimmäistä kertaa johdettavakseen merkittävän joukko-osaston avoimessa taistelussa. Toyotomi käytti tilanteen hyväkseen ja kohosi Oda-klaanin sisällä entistä merkittävämpään asemaan.

Jakso 8 - Kuroda Nagamasan kiivas luonne


Jakson tapahtumat: Kuroda Nagamasa ja Toudo Takatora ratkaisevat riitansa Hosokawa Tadaokin välittämänä. Miehet pelaavat perinteistä kivipaperisakset-peliä, jossa sääntönä voittaja saa lyödä häviäjää päähän miekalla, ellei tämä ehdi torjua iskua kypärällään.

Historiallinen tausta  ja vitsit
Jakso 8 oli vitseiltään eräs obskyyreimmistä ja ylivoimaisesti hankalin jakso koko sarjassa, eikä sen perimmäinen vitsi tuntunut aukeavan ainakaan itselleni.
     Erään historiankirjoituksen mukaan Toyotomi-hallinnon kenraalit Kuroda Nagamasa ja Toudo Takatora olivat riidoissa keskenään. Syynä oli Kurodan osalta vero- ja maanomistuskiistat ja muutenkin Kuroda Nagamasan riidanhaluinen asenne, josta tämä tunnettiin. Toudo Takatora ja Kuroda Nagamasan isä Kuroda Kanbee olivat olleet hyviä ystäviä, mutta Kanbeen kuoltua sukujen välit kylmenivät. Tuomarina jaksossa toiminut Hosokawa Tadaoki oli Toudo Takatoran hyvä ystävä ja jaksossa vitsaillaankin sillä, miten Hosokawa kohtelee Takatoraa huomattavasti Kurodaa paremmin.
Jakson vitsi pyörii Kurodan ja Takatoran kypärien ympärillä. Kenenkään ei toivottavasti odotetakkaan tajuavan näitä vitsejä täysin, mutta here we go. 
     Lampaan muodossa olevan Kurodan kypärä on muotoiltu muistuttamaan Genpei-sodassa soditun Ichi-no-Tani-taistelun taistelukenttää. Kypärän on tarkoitus muistuttaa kallion kielekettä, jolta japanilainen historian soturisankari Minamoto no Yoshitsune hyökkäsi vihollisensa Taira-klaanin kimppuun. Tarinasta kerrotaan japanilaisessa klassikkokertomuksessa Heike monogatarissa, joka on Japanin merkittävimpiä eepoksia. Minamoto no Yoshitsunen kerrotaan saaneen idean hyökkäykseen nähtyään tällaisen kypärän muotoilun. Näitä kypäriä on tosiaan myös käytetty historiassa. Genpei-sodasta, Minamoto no Yoshitsunesta ja Ichi-no-tanin taistelusta voi pyytää lisätietoa halutessaan, mutta aiheet ovat aivan liian laajoja avattavaksi edes yleisellä tasolla. Takatoran kypärä on muotoiltu kiinalaisten Tang- tai Ming-dynastian virkamieshattujen mukaan, mutten keksi mihin sillä yritetään viitata.
     Eräs vitseistä juuri keskittyy pilkkaamaan koko Kurodan kypärän ideaa. Se on niin raskas ja epäkäytännöllinen, ettei sitä käytä kukaan täysijärkinen. Kuroda itse korostaa olevansa urhoollinen, koska hän on valmis antamaan etulyöntiaseman vastustajalleen käyttämällä tällaista kypärää.
     Jaksossa Kuroda pilkkaa Takatoraa siitä, että tämä vaihtaa lordiaan useammin kuin sukkiaan. Takatora toimi 8 eri ihmisen vasallina elämänsä aikana. Lopulta Takatora kuoli palveltuaan 9 vuotta Ieyasu Tokugawan alaisuudessa. Takatora taas pilkkaa Kurodaa tämän uskonnon vaihtelusta. Isänsä Kuroda Kanbeen tavoin hän oli kristitty, mutta ilmeisesti Nagamasa ja Kanbee molemmat kielsivät uskonsa, kun Tokugawan asenne kristinuskoa kohtaan tiukkeni. Kuolinvuoteellaan Kuroda Nagamasan kerrotaan sanoneen olevansa kristitty. 
     Todellisuudessa Takatoran ja Kurodan välit eivät olleet niin vihamieliset kuin voisi luulla. Takatoran kerrotaan yksinkertaistaen sanoneen: "huono suhde henkilöön ei tarkoita, että tämä toinen ihminen pitäisi jättää huomiotta tai että tästä pitäisi puhua pahaa." Takatoralla oli muutakin tekemistä kuin riitely.

Jakso 9 - Fuurinkazan


風林火 eli fuurinkazan viittaa Takeda Shingenin joukkojen käyttämän taisteluviirin tunnuslause ja sillä tarkoitetaan ”liikkua nopeasti kuin tuuli, olla hiljainen kuin metsä, hyökätä tulen voimalla ja olla puolustuksessa vahva kuin vuori”. Sanoma on lainattu kiinalaiselta sotastrategian suurmieheltä Sun Tzulta, Takeda Shingen sovelsi sanoman oppeja niin sodassa kuin politiikassakin. Jakson yojijukugo kanji-vitsit on selitetty auki, joten en kiinnitä jakson vitseihin huomiota.
    Jaksossa premissinä on Takeda Shingenin valmistautuminen Kawanakajiman neljänteen taisteluun eli Hachimanbaran taisteluun 1561, jota pidetään yhtenä Japanin historian verisimmistä taisteluista. Taistelu päättyi molempien osapuolien raskaisiin tappioihin. Näitä tappiolukuja on tosin myöhemmin liioiteltu voimakkaasti.
    Kilpailevat viholliset Uesugi Kenshin ja Takeda Shingen loivat erilaisia strategioita maantieteellisesti haastavalla taistelukentällä ja taistelu onkin jäänyt historiaan legendaarisena esimerkkinä taktisesta sodankäynnistä. Jaksossa esiintyvä Yamamoto Kansuke tunnetaan parhaiten juuri tämän taistelun yhteydessä luomistaan taktiikoista. Yamamoto itse kuoli kesken menestyksekkään rynnäkön, jonka ansiosta Takedan armeija onnistui lopulta voittamaan taistelun. Uesugin joukot joutuivat perääntymään kärsien raskaita tappioita.
    Varmuudella ei tiedetä, milloin Takedan Fuurinkazan-lippu on otettu käyttöön.

Jakso 10 - Hiragumo

Jakson sisältö: Nobunaga, Toyotomi ja Tokugawa menevät varastamaan Matsunaga Hisahiden piiritetystä linnakkeesta arvokasta teekattila Hiragumoa. Jakson ei-Sengoku vitsinä toimi kolmikon pukeutuminen Lupin 3 hahmoiksi. Nobunaga eläytyy mestarivarkaan rooliin matkimalla puhetyylillään Lupinia itseään.

Historiallinen tausta: Jaksossa esiintyvä Matsunaga Hisahide oli 1560-luvulle tultaessa noussut voimakkaaksi daimioksi, jolla oli suuret ambitiot. Hän oli onnistua korvaamaan heikon Ashikaga-shogunaatin asettamalla itsensä shoguniksi, mutta Nobunagan väliintulo pisti lopullisen sinetin näille aikeille. Matsunaga osallistui häikäilemättömään valtapoliittiseen juonitteluun, eikä pelännyt astua entisten lordiensa tai muiden suurmiesten varpaille. Jakson teema keskittyykin Matsunaga Hisahiden omistaman Hiragumo-teekattilan ympärille.
Hiragumoa pidettiin jo Nobunagan aikana korvaamattoman arvokkaana kulttuuriaarteena. Nobunaga himoitsi sitä, osittain vain nöyryyttääkseen Matsunagaa, mutta toisaalta myös osoittaakseen arvovaltaansa omistamalla jälleen yhden kulttuuriaarteen enemmän. Jaksossa Matsunaga Hisahide on kuvattu hämähäkkinä juuri Hiragumon nimen vuoksi. Hiragumo (平蜘蛛) tarkoittaa tasaista hämähäkkiä. Kattilan nimi juontuu sen kahdeksankulmaisesta "hämähäkkimäisestä” muodosta.
    Sengoku-aikana kulttuuriaarteiden omistaminen oli vaurauden ja vallan merkki siinä missä konkreettisen rahankin omistaminen. Nobunaga keräsi tunnettuja kulttuuriaarteita vihollisiltaan ja joskus myös osti niitä rahaa vastaan. Nobunaga oli tunnettu niin kutsutusta meibutsugarista, eli harvinaisten taideteosten metsästyksestä, ja Hiragumo oli vain yksi kohde lisää hänen listallaan. Samankaltainen taideteoksilla pröystäilevä valtasysteemi oli myös olemassa pienemissä määrin Euroopan hoveissa ja keskeisemmin Kiinassa. Japanissa ja Kiinassa oltiin jo varhaisista vuosisadoista alkaen palkittu kenraaleita merkittävillä teeastiastoilla, maljakoilla tai muilla kulttuuriaarteilla kullan ja rahan sijaan. Tämä oli monesti hoville ja daimioille ainoa mahdollinen tapa palkita alamaisiaan rahakirstun köyhdyttämän sodan jälkeen.
    Teekattilat olivat monille estetiikkaa rakastaville samuraille tärkeämpiä kuin raha ja vauraus. Jotkut veivät kiinnostuksensa niin pitkälle, että menettivät koko omaisuutensa teeastiasto hakintojensa vuoksi. Nobunagalla itsellään tuskin oli merkittävää kiinnostusta teetaidetta kohtaan, vaikka esimerkiksi Furuta Sasuke (Orabe no Kami) ja Sen no Rikyuu olivatkin alun perin Nobunagan taloudellisesta tuesta nauttivia tee-esteetikkoja. Kannattaa katsoa anime-sarja Hyougemono ja lukea Minna Eväsojan Teetaide ja Runous -kirja, jotta ymmärtäisi asiaa paremmin.
      Kuten aiemmin sanoin, niin Hiragumon kohtalo on käytännössä ainoa asia, minkä tavallinen japanilaiskatsoja voi muistaa Matsunaga Hisahidestä. Matsunagan menestys Japanin valtapolitiikassa jäi lopulta lyhytikäiseksi. Odan joukot valloittivat Matsunagan linnoitukset yksi toisensa jälkeen ja Matsunaga ymmärsi varsin nopeasti vääjäämättömän häviönsä. Nobunaga antoi Matsunagalle mahdollisuuden antautua ja säilyttää osan alueistaan, jos tämä luovutti Hiragumon Nobunagalle.
     Matsunaga vihasi Nobunagaa, eikä siksi halunnut joutua tämän Owarin narrin nöyryyttämäksi luovuttamalla mittaamattoman arvokasta teekattilaansa. Teekattilan luovuttaminen merkitsi Matsunagan kaltaiselle esteetikolle samankaltaista häpeää kuin miekastaan luopuminen kenelle tahansa samuraille. Hiragumosta luopumisen sijaan hän päätti tappaa itsensä ja tuhota teekattilan mukanaan. Viimeisenä uhmauksena Nobunagalle hän jopa kieltäytyi antamasta kalloaan Nobunagan keräilykohteeksi ja määräsi sen tuhottavaksi seppukunsa jälkeen.

Vitsit
    Lupin 3 asut mainitsin jo aiemmin, mutta jaksossa on muitakin vitsejä. Jakson lopussa tyttöpupuksi pukeutunut Mitsuhide Akechi tulee ruudulle pyytämään Nobunagaa odottamaan häntä Honnou-jissa, jossa hän lupaa Nobunagalle oikein kuuman yön. 1582 Honnou-ji temppelissä Mitsuhide Akechi, joka oli Nobunagan luotettuja vasalleja, petti ja salamurhasi Nobunagan polttamalla temppelin. 
    Osa vitsistä piilee Akechin asussa, tämä on selvästi pukeutunut Lupin III:a jatkuvasti uunottavaksi Mine Fujikoksi. Fujikolla on tapana varastaa itselleen Lupinin onnistuneesti ryöstämät aarteet viettelemällä tämän honey-trapillä.
    On vaikea sanoa, mutta todennäköisesti lopussa vitsaillaan myös sillä, että Mitsuhide aikoisi lainata Hiragumoa vain rikkoakseen sen. Tämä olisi sopiva kosto Nobunagalle, joka aikanaan  nöyryytti Mitsuhideä tuhoamalla tämän kallisarvoisen astiaston. Tapaus juonsi juurensa Ieyasu Tokugawan valituksesta Nobunagalle, Ieyasu kertoi Akechin tarjonneen hänelle pahaa ruokaa linnavierailun aikana. Tarinan mukaan Nobunaga otti vastuun vasallinsa kestityksen puutteellisuudesta matkaamalla Akechin linnaan ja heittämällä tämän posliiniastiaston lampeen. Jakso saattaa ehdottaakkin kysymystä: oliko Nobunagan rikkoma astiasto ja Mitsuhiden julkinen nöyryytys todellinen syy Honnou-jin tapahtumille?    

Jakso 11 – Osakan piiritys


Jakson tapahtumat: Jaksossa kävelevät hahmot ovat Toyotomi Hideyoshin poika Hideyori ja Toyotomin jalkavaimo Chacha. Onigirin pudottaminen kuopan pohjalle saattaa olla jälleen jokin viittaus perijapanilaiseen myyttiin, mutten ulkomuistista keksi mihin. Sen enempää vitsejä tai viittauksia en jaksosta löytänyt.

Historiallinen tausta: Vuoden 1615 Osakan taistelu oli käytännössä Sengoku-ajan lopettanut taistelu. Sen jälkeiset paikalliskahakat, kurinpalautusoperaatiot ja Ainu-kansan alistaminen olivat vain muodollisuuksia, jotka eivät enää aiheuttaneet todellista uhkaa Tokugawa-shogunaatille. Tokugawa Ieyasun johtamat joukot kukistivat Yukimura Sanadan tukeman Toyotomi-klaanin viimeiset rippeet ja aloittivat Tokugawa- eli Edo-kauden Japanissa.
    Sanadamaru, josta jaksossa puhutaan, on pienimuotoinen vartiotornilinnoitusjärjestelmä, joka rakennettiin Osakan linnan edustalle sen puolustuksen helpottamiseksi. Sanadamaru tuli tunnetuksi juuri Osakan-taistelussa, jossa Yukimura Sanadan johtamat joukot puolustivat menestyksekkäästi linnoitusta Sanadamarusta käsin. Osakan linna oli suojattu muilta reunoilta jokien ja vuorten avulla, mutta etelästä tulevia hyökkäyksiä varten ei ollut apukeinoja. Sanadamaru pystytettiinkin juuri etelään turvaamaan huoltoyhteys ja ahdistelemaan piirittäviä joukkoja. Linnoituksen kukistuessa talvi-kampanjan lopussa Sanadamaru tuhottiin, mutta juuri Sanadamarun ansiosta linnaa pystyttiin puolustamaan niinkin pitkään.

Jakso 12 - Bicchuu-Takamatsun valtaus

Jakson tapahtumat: Nobunaga ja kumppanit juhlivat Bitchuu-Takamatsu linnoituksen valtausta. Toyotomi ja Kuroda Kanbei ovat asettaneet linnan täyteen vesiansoja, joiden on tarkoitus kastella kaikki niihin lankeavat.

Historiallinen tausta: 1582 Toyotomi onnistui valloittamaan Bicchuu-Takamatsun ja 6 muuta strategisesti tärkeää linnaa Mouri-klaanilta, mutta tämä ei tapahtunut sarjan kuvaamalla tavalla. Nobunaga ei esimerkiksi koskaan käynyt Bicchuu-Takamatsun linnassa, vaan kuoli päiviä ennen linnan antautumista. Nobunaga oli lähettämässä vahvistuksia linnan valtausta varten, mutta kesken matkaansa Kiotoon Mitsuhide Akechi tappoi hänet Honnou-jissa. Saatuaan tiedon Nobunagan kuolemasta Toyotomi solmi nopeasti rauhan Mourin kanssa ja lähti Akechin perään.
    Bicchuu-Takamatsu oli jo pitkään ollut murtumispisteen alla. Syy siihen oli jaksossakin esiintyneen taktikko Kuroda Kanbein suunnittelema tulvahyökkäys. Toyotomin armeija ohjasi veden kulun kohti linnaketta ja onnistui upottamaan osan muurista sekä tuhoamaan piiritetyn armeijan ruokavarastoja, mikä mursi puolustajien moraalin. Tulvahyökkäykset ovat vanha ja erittäin sovellettu linnoitusten valloitusmetodi, minkä saivat kokea muun muassa LOTRin Saruman sekä mahtava kenraali Lu Bu Kiinassa yli 1000 vuotta aiemmin. 

Vitsit: Jaksossa Toyotomi ja Kanbei yrittävät ansoittaa jatkuvasti muita historiallisia hahmoja. Osa syystä vitsille lienee puhtaasti Bicchuu-Takamatsun tulvahyökkäyksen historiallinen tunnettavuus. Käsikirjoittaja saattaa vitsailla sillä, miten Toyotomi kerskaili vielä vuosikymmeniä sotilaallisilla menestyksillään, joista eräs oli juuri Bicchuu-Takamatsun antautuminen.
    Syy, miksi juuri Mitsuhide lankeaa tulva-ansaan eli ”vesihyökkäykseen” (=mizuseme), johtunee siitä, ettei Akechi osannut odottaa Bicchuu-Takamatsun ja Mouri-klaanin nopeaa kaatumista. Tulvahyökkäyksen onnistuminen ei koitunut kalliiksi ainoastaan Mouri-klaanille vaan myös Mitsuhide Akechille. Linnakkeen nopea kaatuminen johti siihen, että Toyotomi pystyi nopeasti uudelleenohjaamaan armeijansa kostaakseen Nobunagan kuoleman. Nobunagan kuoleman kostanut vasalli saisi huomattavan aseman klaanin sisällä. Akechi oli laatinut suunnitelmansa Nobunagan salamurhaan luottaen siihen, ettei Bicchuu-Takamatsu kaatuisi vielä pitkään aikaan. Akechi toivoi Toyotomin olevan sidottuna vielä kuukausiksi Aki-provinssissa.
    Toinen ja hieman hankalampi vitsi jaksossa on Nobunagan esiintymisshow, jonka jälkeen Tokugawa kehuu Nobunagan dj-taitoja ja kertoo että räjähti riemusta kun Atsumori ilmestyi. Viittaus on Heike-monogatarissa traagisen kohtalon kokeneeseen 15-vuotiaaseen soturipoikaan, Taira no Atsumoriin. Monet tarinat ja legendat kertovat, että ennen kuolemaansa Oda Nobunaga resitoi Atsumorin kuolemasta kertovan kohdan Heiken tarinasta (alempana). Tämä Tokugawan heitto saattaa viitata Nobunagan Bicchuu-Takamatsua pian seuraavaan kuolemaan.
https://en.wikipedia.org/wiki/Atsumori_(play)

Jakso 13 – Uusivuosi

Tapahtumat ja tausta: (Tarkempi taustoitus jakson 1 kohdalla) 1.1.1574 Oda Nobunagan kerrotaan todella järjestäneen vasalleilleen uudenvuodenkestit, jossa hän ensimmäistä kertaa esitteli Azain ja Asakuran johtajien pääkallot. Azai Nagamasa oli mennyt naimisiin Nobunagan tyttären kanssa ja vaikka tämä olikin pettänyt Nobunagan, niin pääkallokupit olivat monien hänen vasalliensakin mielestä vastenmielinen ja mauton idea.

Vitsit: Ensimmäinen varsinainen viittaus jaksossa on Mitsuhide Akechin heitto Nobunagalle, että tämän appiukko oli kyykäärme. Tällä hän viittaa Minoa hallinneeseen Saitou Dosaniin, jonka lempinimi oli Minon kyy – Mino no mamushi.
    Seuraavaksi Ieyasu arvailee mitä Nobunagan yllätyslaatikko saattaisi sisältää. Kenties mehiläisiä, rapuja, hevosen kakkaa tai pyörrekivi. Kyseessä on suora viittaus japanilaiseen myyttiin apinasta ja ravusta, mihin Momotarokin usein sotketaan mukaan. Tarinassa apina huijaa ja tappaa ravun, mutta saa myöhemmin itse kokea saman kohtalon, kun ravun jälkipolvi kostaa isänsä kuoleman. Ravun mukaan kostoretkelle lähtevät Tokugawankin luettelemat kumppanit: mehiläinen, pyörrekivi, pähkinä ja hevosen kakka (not even kidding). Vitsi on siis siinä, että juuri Toyotomi (apina) joutuu kokeilemaan kalloja ja pohtimaan löytyykö laatikon sisältä jokin näistä apinan verivihollisista.
    Laatikon sisältä paljastuukin Azain ja Asakuran klaanien päämiesten kallot, joita Nobunaga käytti sake-astioinaan. Kuten 1. jaksossa sanoinkin, vaikka sarjassa kupit näkyivätkin kallon muotoisina, niin Nobunaga tuskin käytti pääkallokuppeja vaan ainoastaan kallon yläosan litteää osaa.

Jakso 14 – Kurjen soppa

Jakson tapahtuma on Nobunagan historian obskyyreimmästä päästä ja yllättävää kyllä perustuu tositapahtumiin. Nobunagan historiikissa on lueteltu tapahtuma, jossa Nobunaga kerääntyy yhteen vasalliensa kanssa viettämään iltaa aivan kuten sarjassa. Muistelman mukaan Nobunaga muisteli illalla, miten nuorena todella rakasti Maeda Toshiieta. Ympärillä olevien vasallien kerrotaan kadehtineen Maedaa valtavasti. Maeda sai syödä sinä iltana ylellisyytenä pidettyä kurkikeittoa, minkä sarja mainitseekin.
    Maeda Toshiie oli Oda Nobunagan tärkeimpiä vasalleja ja hänet muistetaan Nobunagan lapsuudenystävänä. Maedasta tuli Hideyoshi Toyotomin tärkeimpiä kenraaleita myöhemmällä iällään ja hän nousi suurkenraalin asemaan Toyotomi-hallinnon aikana. Hänen lapsuuden lempinimensä oli Inuchiyo ja tämän vuoksi hahmona hän on kuvattu koirana.
    Maeda Toshiiea on myös tunnetusti epäilty wakashudoon harjoittajana. Toisin sanoen on hyvin perusteltua epäillä, että myöhemmällä iällään hän otti nuoren aatelispojan juoksupojakseen ja rakastajakseen – aivan kuten Oda Nobunaga otti Ranmarun. Monet ovatkin epäilleet, että Nobunaga ja Maeda olivat nuorina poikina muutakin kuin vain ystäviä. Varmoja todisteita tästä on turha luulla löytävänsä, mutta uskottavaa se kuitenkin on. Vitsi siis piilee siinä, että nuori ja kaunis Maeda kelpasi vielä Nobunagalle, mutta tämän vanhetessa puolet nuorempi Ranmaru Mori korvasi hänet.

 Jakso 15 – Manzai-kombi Odawarassa

Jakson tapahtumat: Toyotomi Hideyoshi lähetti Kobayakawa Takakagen ja Kuroda Kanbein neuvottelemaan Odawaran linnoituksen antautumisesta. Hojo-klaani oli Toyotomin viimeisiä esteitä koko Japanin yhdistämisessä, mutta valtavaa Odawaran linnoitusta ei ollut helppo kaataa. Oikeiden neuvottelujen sijaan Kobayakawa ja Kuroda pistävätkin manzai-shown pystyyn. Tässä jaksossa suuri osa vitseistä on puhtaasti stand-up tyylisiä ja yleistajuisia.

Historiallinen tausta
    Odawaran linnoituksen piirityksessä (1590) ei todellisuudessakaan käyty montaakaan taistelua. Toyotomi Hideyoshin keräämä valtava sotajoukko piiritti kolme kuukautta linnaa, kunnes Hojo-klaani lopulta antautui ruokapulan vuoksi.  Mitään suuria taisteluita ei käyty ja oikeastaan ainoa muistettava asia taistelusta on piirittävien joukkojen käytös. Toyotomi oli tarinan mukaan palkannut merkittävät määrät prostituoituja, tanssijoita ja muita viihdyttäjiä armeijansa sotilaiden iloksi. Muurilla vartioivat sotilaat oli velvoitettu pysymään alati valppaana, mikä oli vaikeaa kun samalla piti nähdä kuinka piirittäjät keskittyivät vain juhlintaan. Taktiikka toimi pääasiassa sotajoukon moraalia kohottavana tekijänä, mutta ainakin ideatasolla tehokkaana demoralisointitaktiikkana. Lopulta Toyotomi lähetti Kuroda Kanbein neuvottelemaan antautumisesta, mihin Hojo Ujimasa suostui ennen rituaali-itsemurhaansa. Perinteisesti tarinoissa on kehuttu Kurodan taitavia neuvottelukykyjä, mutta kukapa tietää jos kaikki olikin komediakykyjen ansiota.
    Jaksossa Kuroda Kanbeilla on kaulassaan risti ja hän on muutenkin tyylitellyt partansa ja hiuksensa portugalilaisittain. Kuroda oli eräs jesuiittojen käännyttämistä daimioista, mutta piirityksen aikana hän oli jo Toyotomin käskystä luopunut uudesta uskonnostaan. Kyseessä on varmaankin siis tietoisesti tehty historiallinen virhe hahmon tunnistamisen helpottamiseksi. Kobayakawan suvun tunnus oli sirppi, joten hänet on kuvattu rukoilijasirkkana. Kobayakawa oli eräs Toyotomin pätevimmistä ja tärkeimmistä kenraaleista.

Vitsit: Kuten sanoin, suuri osa vitseistä on itsestäänselviä manzai-vitsejä. Manzai-sketsi on itsessään viittaus Toyotomin epäkonventionaaliseen piiritysstrategiaan. Samalla se on hatunnosto Kuroda Kanbein neuvottelukyvyille, jotka saattoivat olla yhtä erikoiset kuin piiritys itsessään.
   Manzaissa Kobayakawa nostaa esiin tanssimisen monta kertaa, millä viitataan juuri piirittäjien juhlimiseen ja palkattuihin tanssijoihin. Kobayakawa sanoo nykyisin olevan yleistä piiritetyiksi joutuneen daimion päätyvän lopulta suorittamaan seppukun (näin kävi myös Hojo Ujimasalle).

Jakso 16 Nuppeppo


Jakson tapahtumat: Japanilainen youkai nuppeppo on eksynyt Tokugawan omistaman Sunpu-linnan puutarhaan. Honda Tadakatsu ja Honda Masanobu pyytävät Tokugawaa apuun, koska eivät tiedä mitä tekisivät tälle mädäntyneen lihan hajuiselle youkaille.
"Historiallinen" tausta                                    
Jaksossa esiintyvät ensimmäistä kertaa legendaarinen Honda Tadakatsu ja tämän sukulainen Honda Masanobu. Tadakatsu on eräs romantisoiduimmista Sengoku-kenraaleista ja tätä on kuvailtu yhdeksi aikansa mahtavimmaksi samuraiksi. Tietojen mukaan hän oli suuri ja lihaksikas soturi, minkä vuoksi hän on sarjassakin lihaksikas. Tadakatsu on kuvattu peurana, koska tällä oli erittäin tunnistettava kypärä, joka muistutti peuran sarvia.
     
 Tarinan mukaan eräänä päivänä Sunpu-linnaan ilmestyi Nuppeppo, jonka Tokugawa halusi häädettävän rauhanomaisin menetelmin. Hän määräsi miehensä viemään Nuppeppon vuorille, jossa tämä sai olla rauhassa ihmisiltä ja elää turvallisesti. Ieyasu kutsui mädäntyneeltä lihalta haisevaa otusta ”nikubitoksi” eli liha-ihmiseksi. Myöhemmin oppineet kertoivat Tokugawalle, että Ieyasu oli tietämättään menettänyt tilaisuuden saada ikuisen nuoruuden voima. Aikansa oppineiden mukaan otus oli todennäköisesti Hakutaku-kirjassa kuvailtu legendaarinen hirviö Hou, jonka liha antaa syöjälleen ikuisen nuoruuden. Tokugawa-Nuppeppo tarinan mukaan osa vasalleista ei suostunut koskemaan hirviöön saatikka häätämään sitä. Ne, jotka eivät uskaltaneet lähestyä hirviötä, heitetiin ulos linnasta.

Vitsit: Vitsit oikeastaan olivat lähinnä Nuppeppo-tarinan esittämistavassa. Jakson pääteema onkin pilailla sillä, miten kirjassa kuvailtu sankaritarina saattoi todellisuudessa olla naurettava ja kömpelö kertomus, joka myöhemmin oli vain dramatisoitu urhoolliseksi eeppokesksi jaloudesta. Tämä historian tarinoiden uudelleenesittäminen eri valossa taitaa ollakin koko sarjan pointti. Enpä osaa sanoa oliko alien-vitsissä mitään sen suurempaa taustaa.
     

Jakso 17 Takeda Shingen ja kagemushat

Jakson tapahtumat: Jaksossa Takeda Shingen haastattelee kaksoisolennon rooliinsa henkilöitä. Kolme henkilöä pyrkii rooliin ja he heittävät erilaisia vitsejä perustuen historiallisiin kertomuksiin.

Historiallinen tausta: Takeda Shingen oli kuuluisa viekkaudestaan ja hänellä uskotaan olleen kagemusha (toisin sanoen body double eli ”kaksoisolento”), joka palveli hänen paikallaan tarpeen mukaan. Japanin tunnetuin elokuvaohjaaja Akira Kurosawa teki Takedasta ja tämän kagemushasta elokuvan vuonna 1980, jonka nimi oli Kagemusha - Varjokenraali.
    Kain tiikerinä tunnettu legendaarinen daimio Takeda Shingen oli varovainen mies ja laati pitkät suunnitelmat. Aivan kuten Kurosawan elokuvassakin, niin myös oikeassa historiassa kerrotaan, että Hojo-klaanin lähettiläs erehtyi Takeda Shingenin kuoleman jälkeen tämän kaksoisolentona toiminutta veljeä Shingeniksi itsekseen. Hän raportoikin Hojo-klaanin johtajille, ettei Shingen ollut kuollut vaan oli täydessä terveydessä ja sielun voimissa.

Vitsi: Ensimmäinen kagemusha-kandidaatti yrittää huonolla menestyksellä lainata Takedan kuuluisia sanontoja. Lainaus, jonka hän yrittää sanoa, menee näin: ”Kansani on armeijani, kansani on kivimuurini, kansani on vallihautani, armeliaisuus on liittolaiseni samalla kun pahuus on viholliseni.” Tästä lainauksesta ei kannata tosin vetää johtopäätöstä Takeda Shingeniin ihmisenä. Hän oli armoton, ovela ja petollinen. Hän esimerkiksi nosti kapinan omaa isäänsä vastaan, kun tämä lähti sotaretkelle ja määräsi isänsä ikuisesti karkotetuksi Takedan alueilta. Myöhemmin Takeda Shingenin kerrotaan sanoneen miten samurain tuli kunnioittaa isäänsä ja osoittaa uskollisuutta vanhempiaan kohtaan. Takeda Shingenillä oli siis yhtä monta todellista näkökulmaa samaan asiaan kuin jaksossa kagemushia.
 

Jakso 18 – Kanegasakin perääntyminen


Jakson tapahtumat: Mitsuhide Akechi, Nobunaga ja Toyotomi Hideyoshi pakenevat Kanegasakin taistelusta kohti Odan alueita. Akechi ja Toyotomi riitelevät siitä kumpi saa kunnian toimia perävartion johdossa. Viittauksia jaksossa ei ollut kovin montaa tai sitten en huomannut niitä.

Historiallinen tausta: Jaksossa itsessäänkin sanotaan se, mutta Kanegasakin taistelussa Oda-klaani hyökkäsi Asakuran kimppuun, minkä seurauksena Azai Nagamasa petti lankonsa ja hyökkäsi Odan selustaan. Tarkoitus oli tuhota Oda-armeija ja tappaa Nobunaga saartamalla tämän joukot. Nobunagan joukot joutuivat hankalaan tilanteeseen ja legendaarisen perääntymisen aikana Nobunaga pakeni vain muutaman miehen kanssa yön pimeydessä vannoen kostoa.
    Taistelu oli ennen kaikkea merkittävä loikka Toyotomi Hideyoshin (silloin vielä Hashiba Hideyoshi) sotilasuralla. Hän sai kunniaroolin turvata Nobunagan perääntyminen lähes mahdottomalta vaikuttavassa tilanteessa.

Vitsi: Yletäkseen arvoasemassa Hideyoshi tarvitsi tämänkaltaisia itsemurhatehtäviä. Odan perävartio onnistui pidättelemään vihollisia riittävän kauan, jotta Nobunaga ja armeijan valtaosa onnistuivat turvallisesti murtautumaan läpi saarrosta. Jaksossa hämmentynyt Azai/Asakura armeija jääkin kuuntelemaan Toyotomin monologia siitä, miten juuri hän haluaa olla taaimmaisimpana.
    Kenraali Akechi Mitsuhiden kanssa väittely perävahdin paikasta viittaa siihen, että Toyotomin valinta tehtävään oli melko odottamatonta. Tällaiseen tehtävään yleensä valittiin joku sotilaallisesti ansioituneempi tai hierarkiassa korkeampi vasalli. Syystä tai toisesta Toyotomin kerrotaan kuitenkin toimineen tässä roolissa, mutta kukapa tietää mitä todella tapahtui. On täysin mahdollista, että jakson tavoin Ishidakin olisi ilmoittautunut vapaaehtoiseksi tehtävään, mutta tällaista tietoa en ole löytänyt. Lähes kaikissa Nobunagasta kertovissa populaarikulttuuriteoksissa mainitaan Kanegasakin perääntyminen, oli kyse sitten Samurai Warriorsista, Hyougemonosta tai Nobunaga Concerttosta.

Jakso 19 – Ensimmäinen banaani

Jakson tapahtumat: portugalilainen lähetyssaarnaaja (jälleen päälakikalju-kampauksen vuoksi kappa) tarjoaa Nobunagalle ja Ranmaru Morille banaaneja syötäväksi. Kaksikko kummastelee outoa hedelmää ja pakottaa Hideyoshi Toyotomin syömään sen. Jaksossa hahmot vitsailevat miten banaani tuntuu oudosti sopivan apinana kuvatulle Hideyoshille. Jaksossa myös lasketaan leikkiä siitä, miten banaaniin liukastumisvitsi keksittiin jo vuonna 1569.

Historiallinen tausta: Louis Frois oli portugalilainen jesuiitta, josta muodostui japanilaiselle historiankirjoitukselle tärkeä hahmo. Louis Froisin kirjoitukset ovat eräs tärkeimmistä aikalaislähteistä japanilaisen tavallisen kansan elämästä.
    Ainoa historiallinen tausta, jonka keksin, on ilmeisin eli tarina Nobunagasta ja Louis Froisista. Louis Froisin kerrotaan menneen tapaamaan Nobunagaa Nijo-linnassa vuonna 1569. Hän oli jo aiemmin samana vuonna yrittänyt päästä tapaamaan Nobunagaa, mutta ei ollut onnistunut. Tällöin hänen kerrotaan tarjonneen lahjoina Nobunagalle mm. riikinkukon sulan, sametti-lierihatun, banaania ja muita harvinaisuuksia. Nobunaga otti vastaan ainoastaan samettihatun ja palautti muut tavarat. Varmuudella ei tiedetä söikö Nobunaga koskaan banaaneja vai ei.
    Kuitenkin pian tämän jälkeen Frois pääsi viimein tapaamaan Nobunagaa, mutta hän tuskin tarjosi tällöin enää banaaneja Nobunagalle. Mistä hän edes olisi saanut tuoreita banaaneja viikkoja alkuperäisen tapaamisyrityksen jälkeen? Jaksossa on siis historiallinen virhe!  

Vitsit: Nobunagan kerrotaan olleen ensimmäinen japanilainen, joka sai maistaa banaania. Nobunaga todella ystävystyi Louis Froisin kanssa ja tämä kulki hänen mukanaan ympäri Japania. Vitseistä ilmeisin on banaanin ja Hideyoshin yhdistäminen, mutta muuten tämä osio jää oman analyysini kannalta laihaksi. Muita tässä vaiheessa jo itsestään selviä vitsejä ovat jo edellä mainitut Ranmarun kiihkeys Nobunagaa kohtaan (katso Jakso 4) ja Nobunagan väite siitä, miten hänellä on monopoli ihmisten impulsiiviseen murhaamiseen.

Jakso 20: Kuka minä olen?

Jakson tapahtumat: Hideyoshi Toyotomi ja Mitsuhide Akechi vaihtavat kehojaan lyhyeksi hetkeksi ja Toyotomi oppii Mitsuhiden aikeista tappaa Nobunaga Honnou-jin temppelissä.

Historiallinen tausta: Kuten jaksossakin mainitaan, niin Toyotomi oli piirittämässä aiemmin mainittua Bicchuu-Takamatsun linnaa (jakso 12). Samaan aikaan Mitsuhide Akechin matkasi kohti Honnou-jia tappaakseen Nobunagan.
    Historiallisen kertomuksen mukaan Hideyoshin joukot nappasivat Bicchuu-Takamatsuun matkalla olleen Akechin viestinviejän, jonka viestissä kerrottiin Akechin aikeista tappaa Nobunaga. Toyotomi reagoi nopeasti vaatimalla Bicchuu-Takamatsun komentajaa antautumaan ja lähetti joukkonsa välittömästi Akechin perään. Tämä poikkeuksellisen nopealta tuntunut manööveri on aiheuttanut epäilyksiä, että Toyotomi olisi ollut entuudestaan tietoinen Akechin suunnitelmista. Erityisesti fiktiossa rakastetaan teorioida sitä, miten Toyotomi todella olisi ollut Akechin kanssa liitossa ja yhdessä suunnitellut Nobunagan murhan. Näin tuskin oli, mutta Toyotomi onnistui hyödyntämään mestarinsa kuoleman hämmentävän tehokkaasti. Sengoku Choujuu Gigan tarjoama selitys sille, miksi Toyotomi reagoi niin nopeasti, on ruumiinvaihtoteoria. Body swappauksen avulla Toyotomi sai tiedon Akechin petturuudesta murhan teko hetkellä.
    Joka tapauksessa Mitsuhide salamurhasi Nobunagan Honnou-jissa ja Toyotomin nopean toiminnan ansiosta tämä onnistui olemaan ensimmäinen Nobunagan kenraaleista, joka tavoitti Akechin armeijan ja kävi tätä vastaan. Tämän ansiosta hän paransi asemiaan suhteessa muihin kilpailijoihinsa.

Referenssit/Vitsit: Visuaalisen komediansa puolesta jakso on kekseliäimmästä päästä kaikkia sarjan jaksoja. Se osaa hyödyntää käärömäisyyttään ja tehdä vitsejä kääröjen rajoista ja niiden kanssa leikkimisestä. Siirtymät ovat luonnollisia ja leikkauksia ei sen takia tarvita.
    Jakson alussa Toyotomi valittaa siitä, miten Nobunagalle kestää apujoukkojen lähettämisessä. Hän valittaa siitä, miten Bicchuu-Takamatsun alue on niin kostea ja mutainen. Toyotomi käytti linnoituksen valloituksessa hyväkseen jakson 12 kohdalla mainittua ”tulvahyökkäys”-taktiikkaa. Strategia onnistui alueen suurten vesistöalueiden ansiosta.
    Jaksossa vitsaillaan sillä, miten Mitsuhide toistaa ja toistaa kuuluisaa lausetta ”Teki wa Honnou-ji ni ari!” eli ”Vihollinen on Honnou-jissa!”. Tarkoitus on pilkata tämän lauseen jatkuvaa toistamista jok'ikisessä Nobunaga-teoksessa. Lähes jokaisessa Nobunagaa tai Mitsuhide Akechia kuvaavassa tekstissä ja teoksessa halutaan aina huutaa nämä sanat, joista on muodostunut Akechin ikoninen tunnuslause. Jos et ole jo huomannut, niin pian huomaat tämän animessakin.